"Hän huomasi, että minä olin oikeassa, ja päätettiin että laulaisin ilman soittokoneen säestystä, minkä suuren pelvon alaisena teinkin. Viimeisen värsyn lopussa:
"'Käy kotiin, käy kotiin!
Älä vieraana enää kulje,
Tääll' kotisi uottaa;
Miks' kuolisit suotta?
Oi, tuhlaajapoika!
Käy kotiin, oi, käy kotiin!'
"nousi Mr. Moody ja lausui: 'Jos täällä on sellaisia tänä iltana, jotka haluavat kääntyä synnistä ja palata Isän kotiin, niin tahdon mielelläni rukoilla teidän puolestanne, jos nousette seisomaan'. Yli sata henkeä seurasi ehdotusta ja nousi. En milloinkaan ennen ollut tuntenut sellaista voimaa kokouksessa. Tämä oli ensimmäinen soololauluni Mr. Moodyn kokouksissa, ja siitä tuli enimmin käytettyjä lauluja vastaisen vaikutuksemme aikana".
"Tullessamme 1873 Englantiin aloimme pitää evankeelisia kokouksia Yorkin kaupungissa. Joka kokouksessa laulettiin joku soololaulu, etenkin 'Tuhlaajapoika', ja monen kuukauden ajan ei mikään laulu niin saattanut kadotettuja palaamaan kuin tämä".
"Eräässä kaupungissa pohjois-Englannissa nousi eräs nuori mies kuulijoiden joukosta, tätä laulua laulaessani, ryntäsi oven puoleen käytävää ja kiersi kätensä isänsä kaulaan, jonka kanssa hän siihen asti oli ollut huonossa välissä, huutaen: 'Oi, isäni, voitko antaa minulle anteeksi!' Isä, joka ei ollut kääntynyt, vastasi: 'Mielelläni, poikani; menkäämme nyt kyselyhuoneesen ja pyytäkäämme Jumalaa antamaan meille kummallekin anteeksi'. He menivät käsi kädessä kirkon sakastiin, jonne kymmenittäin murheellisia heitä seurasi, joita tämä sovinto isän ja pojan välillä oli liikuttanut".
"Ollessamme Skottlannissa saimme monta kirjettä niiden laulujen johdosta, joita käytimme. Eräs näistä oli muutamalta uskovaiselta äidiltä, joka kauvan oli rukoillut merillä kuljeksivan poikansa edestä. Jättäessään kotinsa otti tämä mukaansa pienen raamatun, johon äiti oli merkinnyt muutamia raamatunpaikkoja ja kirjoittanut hänen nimensä. Mutta, kuten usein käy, poika unhotti äitinsä rukoukset ja raamattu jäi syrjään".
"Kirjeessä kerrottiin edelleen, miten poika uteliaisuudesta oli mennyt yhteen meidän kokouksistamme Glasgowissa ja tuli niin loppusanojen kautta, 'Oi tuhlaajapoika, käy kotiin, oi, käy kotiin!' voitetuksi, että hän meni kyselyhuoneesen, jossa hän sai rauhan Jumalan kanssa ja tuli uskovaiseksi, jonka perästä hän heti kirjoitti kotiin äidilleen elämänsä muutoksesta. Monen monituista samanlaista kohtausta sattui kuusikuukautisen oleskelumme ajalla Skottlannissa".
"En milloinkaan ole unhottava, miten Jumalan Henki käytti tätä laulua erään kokouksemme lopussa Agricultural Hallissa; Lontoossa 1875. Kokous oli ainoastaan miehiä varten ja oli N.M.K.Y:n toimeenpanema. Sisäänpääsöpilettejä oli jaettu kaikissa kaupungin suurimmissa tehtaissa ja liikepaikoissa, ja kuulijakunta nousi seitsemääntoista tuhanteen, suurin kokous, minkä koko työskentelymme aikana seinien sisällä pidimme. William E. Gladstone, Lord Kinnaird ja muita eteviä henkilöitä istui puhujalavalla".
"Esitelmänsä päätettyään kehoitti Moody seurakuntaa painamaan päänsä hiljaiseen rukoukseen sillä aikaa kun eräs soololaulu laulettaisiin. Sitte pyysi hän minua laulamaan laulun 'Tuhlaajapoika'. Minusta tuntui kovin edesvastuunalaiselta, kun kokous tänä tärkeänä hetkenä jätettiin minun haltuuni, joskin vain niiksi harvoiksi hetkiksi, jotka laulun laulamiseen tarvittiin. Vaan kun näin kuulijakunnan painavan päänsä rukoukseen ja huomatessani minkälainen hiljaisuus valtasi kokouksen, sain minä rohkeutta astua esiin, nojaten hänen käsivarteensa, joka on sanonut: 'En suinkaan minä sinua anna ylön, enkä ikänä sinua hyljää'."
"Laulua seurasi vakava rukous ja kokonaista kaksituhatta miestä meni Mr. Moodyn kehoituksesta rakennuksen suuriin sivuhuoneisiin keskustelemaan ja rukoilemaan. Monet kertoivat tähän aikaan omistaneensa Kristuksen vapahtajanaan tätä ja muita evankeelisia lauluja laulettaessa. 'Tuhlaajapoika' laulun tekijä, Mrs. Ellen M. Huntington Gates, East Orange, N.J., on kirjoittanut useita muitakin lauluja, joita paljon työskentelyssämme olemme käyttäneet".