Syksyllä 1858 aloitti Moody oman pyhäkoulun eräässä tyhjässä kapakassa, jossa hänellä apulaisina oli Mr. Stillson ja Mr. Carter, joka johti laulua. Kohta tarvittiin avarampia huoneita, ja kun kaupungin pormestari huomasi, että heidän tarkoituksensa oli pelastaa lapsia tässä vesiperäisessä osassa kaupunkia, antoi hän heille mielihyvällä luvan käyttää North Market Hall'ia sunnuntaikoulutyöhön. Tämä tilava sali sijaitsi erään torin varrella ja oli kaupungin oma sekä vuokrattiin melkein joka lauvantai-ilta paaleihin, joissa ahkerasti nautittiin väkijuomia ja poltettiin sikaria. Mutta sali oli tilava ja sopiva sille sitkeälle työalalle, jossa Mr. Moody rakasti työskennellä.
Mr. Moody valitsi muutamia niistä "katuaraapeista" (kodittomista), joita ei miellyttänyt Wells Streetin lähetyskoulu ja jotka senvuoksi olivat sen jättäneet, ja pyysi heitä auttamaan itseään uudessa tehtävässään. Pojat olivat tyytyväisiä päästessään apulaisiksi ja liittyivät ilolla työhön. Eräs näistä pojista pääsi sittemmin Chicagon postimestariksi ja tasavallan sotajoukkojen korkeimmaksi johtajaksi.
Kun salia pantiin kuntoon paalitilaisuuksia varten, sullottiin tuolit, luokkamerkit ja muut kapineet, joita Mr. Moody käytti, yhteen läjään salin toiseen päähän. Mr. Moody ja hänen apulaisensa menivät sentähden tavallisesti sinne jo kello 6 sunnuntaiaamusin siivoamaan salia, panemaan syrjään olutpulloja, sikaripätkiä ja muuta sellaista, sekä järjestämään penkit ja muut oikealle paikalleen jumalanpalvelusta varten kello 2 j.pp. Lattioiden lakaseminen oli hänen silmissään yhtä todellista työtä Jumalan valtakunnan eteen, kuin jumalanpalvelusten johtaminen.
Sunnuntaikokoukset eivät olleet kankeita muotomenoja. Mr. Moodyn keksintökyky pantiin monasti koetukselle järjestyksen ylläpitämisessä. Pojat huvittelivat itseään jonkinlaisella kissannaukumisella, viheltelemisellä j.n.e., ja minkäänlaisesta luokkajaosta ei siellä ollut jälkeäkään.
Eräänä pyhänä oli Mr. John V. Farwell pyydetty käymään koulussa. Hän löysi pojat seiniä vasten nojailemassa. Kun hän astui sisään, ryntäsi puoli tusinaa heistä esiin hänen jalkineitaan kiilloittamaan. Mr. Moody pyysi häntä pitämään esitelmän, ja kun hän lopetti, tuli hän suureksi hämmästyksekseen yhteisäänestyksellä valituksi koulun ylijohtajaksi.
Mr. Moody sanoi eräälle miehelle: "Toivon että neuvotte näitä karitsoja".
"Karitsoja? Susia, kai tarkoitatte!" vastasi tämä.
Mr. Moody tai joku apulaisista luki tavallisesti jonkun lyhyen kappaleen raamatusta, lauloi laulun tai kertoi kertomuksen — mitä tahansa ajan kuluksi. Näin kasvoi oppilasmäärä vähitellen viideksitoista sadaksi, ja kun uusia opettajia tuli lisäksi, saatiin vähitellen jonkinlainen järjestys tähän sekamelskaan. Tämä oli ennen kuin alettiin käyttää kansainvälisiä pyhäkoulutekstejä, ja opettajilla sekä oppilailla oli yhteinen tekstikirjansa, uusi testamentti. Mitään eroitusta eri suuntien välillä ei otettu huomioon.
Mr. Moodyn suunnitelmat rahojen hankkimiseksi koulun ylläpitoa varten onnistuivat mainiosti. Hän jakoi kiinnitystodistuksia "North Market sunnuntaikoulu-yhdistykseen, pääoma 10,000 dollaria: 25 centiä kappale". Nämä olivat osakekuitteja "uudessa rakennushankkeessa". "Ulosjakoa varten tehdään ilmoitus koululla joka pyhä kello 3 j.pp."
Hänellä oli mainio tapa päästä kelvottomista opettajista. Oppilasta voitiin superintendentin luvalla siirtää luokasta toiseen. Välttämättömänä seurauksena tästä oli, että opettajat, jotka eivät kyenneet herättämään oppilaissaan harrastusta, kadottivat ennen pitkää koko luokkansa.