"Menimme toisiin taloihin. Hän käveli portaita ylös, sai kovan hengenahdistuksen ja kertoi perille päästyään tytöille, minkävuoksi hän tuli. Kauvan ei kestänyt, ennenkuin ne tulivat voitetuiksi ja etsivät pelastusta".
"Kun hän ei enää jaksanut, saatoin minä hänen kotiin. Seuraavana päivänä läksimme taasen ulos. Kymmenen päivän perästä tuli hän puotiin kerrassaan paistavilla kasvoilla".
"Mr. Moody", virkkoi hän, "viimeinen minun luokastani on antautunut
Jumalalle. Totisesti on meillä ollut autuas aika".
"Seuraavana iltana täytyi hänen lähteä, ja senvuoksi kokosin samana iltana hänen luokkansa rukouskokoukseen ja siellä viritti Jumala sieluuni tulen, joka ei sitte milloinkaan ole sammunut. Korkein kunnianhimoni oli ollut kohota eteväksi kauppiaaksi; ja jos olisin tietänyt, että se kokous oli päästävä minut sellaisesta kunnianhimosta, niin kenties en lainkaan olisi mennyt sinne. Mutta miten monasti olenkaan sittemmin kiittänyt Jumalaa siitä kokouksesta!"
"Tuo kuoleva opettaja istui oppilastensa joukossa, puhui heidän kanssaan ja luki Johanneksen 14 lukua. Koetimme laulaa erästä laulua, sitte lankesimme maahan ja rukoilimme. Olin juuri nousemaisillani, kun eräs heistä rupesi rukoilemaan kuolevan opettajansa edestä. Joku muukin rukoili ja sitte taas joku, ja ennenkuin nousimme ylös, oli koko luokka rukoillut. Mennessäni ulos sanoin minä itselleni:"
"Oi Jumala, salli minun mieluummin kuolla kuin kadottaa se siunaus, minkä tänä iltana olen saanut".
"Seuraavana iltana menin asemalle jäähyväisiä opettajalle heittämään. Aivan ennen junan lähtöä, saapui yksi tytöistä, ja ilman mitään edeltäpäin tehtyä sopimusta kokoontui sinne ennen pitkää kaikki tytöt. Oi sitä kokousta! Koetimme laulaa, vaan mielenliikutus valtasi meidät. Viimeinen vilaus minkä kuolevasta pyhäkouluopettajasta näimme, oli, kun hän seisoi viimeisen vaunun latvormulla viitaten sormellaan ylöspäin, kehoittaen tyttöjä kohtaamaan itseään taivaassa".
"En aavistanut, mitä tämä oli minulle maksava. Olin tehty liike-elämälle mahdottomaksi, se oli käynyt vastenmieliseksi minulle. Olin maistanut toista maailmaa enkä enää pitänyt rahojen ansaitsemisesta väliä. Muutamia päiviä sen jälestä taistelin elämäni vaikeimman taistelun. Jättäisinkö liike-elämän ja antautuisinko kokonaan kristilliseen työhön, tai enkö? Jumala auttoi minua oikeaan ratkaisuun, enkä milloinkaan ole vaaliani katunut. Oi, mikä sanomatoin rikkaus on siinä, että saamme johtaa jonkun ulos tämän maailman pimeydestä sisälle evankeliumin ihanaan valoon ja vapauteen!"
Viimeiset vuodet, jotka hän palveli liikealalla, tuottivat hänelle 1,000 doll. — siihen aikaan suurena pidetty summa. Ensimmäisenä vuotenaan evankeliumin palveluksessa ei hän saanut kuin 60 doll. Vaan hän ei koskaan peräytynyt. Hän teki työtä Kristuksen eteen, ja hän uskoi, että Kristus oli varustava häntä ajallisilla tarpeilla, niin kaavan kun Hän häntä tarvitsi. Hän sai elää kovalla leivällä ja juustolla, maata kovilla penkeillä N.M.K.Y:n huoneustoissa; mutta näissä kaikissa puutteissa pysyi hän sille tehtävälle uskollisena, jonka hän tiesi ylhäältä saaneensa.
Kun tuli tunnetuksi, että hän oli päättänyt työskennellä Jeesukselle ja elää uskossa, sai hän liikanimen "Hullu Moody". Myöhemmin, kun hänen yrityksensä onnistuivat ja hänestä tuli yksi johtavia hengellisiä vaikuttimia kaupungissa, tuli hänestä "Veli Moody". Vieläkin myöhemmin ajassa, kun hänen maineensa lensi kautta kahden maanosan, ruvettiin häntä kutsumaan "Mr. Moodyksi"; ja samana yksinkertaisena "Mr. Moodynä" eli "D. L. Moodyna" pysyi hän, ja on pysyvä, kunnes hän kruunataan.