"Oletteko kristitty?"
"Se ei ole Teidän asianne".
"Ompa se minun asiani".
"Sitte mahdatte olla D. L. Moody", virkkoi muukalainen.
Muuan liian kriitillinen arvostelija, joka ei itse suinkaan ollut liian innokas työmies, pani Moodya lujalle hänen huonon kielitaitonsa vuoksi.
"Teidän ei tulisi yleisesti puhua", lausui hän, "Te teette niin monta kieliopillista virhettä".
"Tiedän kyllä, että teen virheitä", kuului vastaus, "ja että minulta puuttuu koko joukko alkeistietoja; mutta käytän parhaimman ymmärrykseni mukaan ne kuin minulla on. Mutta kuulkaapa nyt, ystäväni, Teillä on kielioppitietoa kylliksi — miten käytätte sen Jeesuksen kunniaksi?"
Eräässä tilaisuudessa oli Mr. Moody puhujana jossakin suuressa kokouksessa. Muuan pastori, joka puhui hänen jälestään, rupesi arvostelemaan häntä hänen puheensa johdosta, väittäen että se oli kokoonpantu sanomalehtiuutisista j.n.e. Kun pastori oli istunut paikalleen, astui Mr. Moody jälleen esiin ja myönsi kaikki todeksi; hän tunnusti puuttuvat tietonsa ja kykenemättömyytensä hienojen puheiden pitämisessä; hän kiitti pastoria siitä, että tämä oli viitannut hänen heikkoihin puoliinsa ja pyysi pastoria johtamaan kaikkia yhteiseen rukoukseen Jumalan puoleen, että tämä häntä auttaisi.
Mr. Moody tiesi puutteellisuutensa yleisessä esiintymisessä eikä koskaan hakenut siihen tilaisuutta, mutta siitä huolimatta sai hän kutsuja monelta taholta, usein hyvinkin kaukaa, missä kristillisiä kokouksia pidettiin. Hänen etevyytensä ilmeni käytännöllisessä käsityskyvyssä ja hänen taidossaan saavuttaa syrjäytettyjä kansanluokkia. Hän oli työskentelyyn perehtynyt ja tunsi kaikki sen eri haarat; hän tiesi, missä oli erehdytty ja millä keinoilla asiat olivat autettavissa.
Suurissa yleisissä kokouksissa hän mielellään esiintyi vähäpätöisellä paikalla, eikä hän matkustellut pitkiä matkoja vain näytelläkseen ihmisille, minkä näköinen D. L. Moody oli.