Meidän ei tässä tarvitse tarkempaa selvää käydä tekemään työskentelystä New-Yorkissa, siitä syystä että se pääpiirteissään oli täydellisesti samanlainen, kuin jo aikaisemmin tässä kirjassa kerrottu vaikutus. Oli olemassa sama utelijaisuus, sama ihmistulva, samat vakavat rukoukset, samat jännittävät kohtaukset kyselyhuoneissa, sama erinomainen johto ja sama Mr. Sankeyn laulujen aikaansaama valtava vaikutus.
Eräässä kokouksessa istui Brasilian keisari, Don Pedro II muutamien ystävien kanssa heille puhujalavalla erityisesti varatuilla penkeillä. Keisari oli syvästi liikutettuna eräästä Mr. Sankeyn laulusta ja seurasi syvällä harrastuksella Mr. Moodyn puhetta. On väitetty, että Mr. Moodyn lausunnot sillä kertaa olivat jotenkin terävät, mikä silminnähtävästi johtui siitä, ettei hän joka päivä saanut keisarille saarnata.
Toiselta puolen väitettiin, ettei Mr. Moody tietänyt, että keisari oli läsnä. Hämmästyneenä huudahti hän: "Oi! minä luulin hänen joksikin lämminsydämiseksi metodistasaarnaajaksi, joka hiljan on maalta tullut kaupunkiin".
Eräs suurimpia seurauksia näistä kokouksista oli se apu, jonka Nuorten
Miesten Kristillinen Yhdistys New-Yorkissa sai. Mihin ikänä Mr.
Moody meni, siellä hän kannatti yhdistyksen vaikutusta ja puhui mitä
lämpimimmin sen asian eteen.
Ei ole välttämätöintä Mr. Moodyn vaikutusta kerrottaessa, seurata häntä hänen loistavalla retkellään kaupungista toiseen. Hän kävi melkein kaikissa suuremmissa kaupungeissa, ja mullisti sisimpää myöden näiden hengellistä elämää. Hartfordista, jossa "The Rink", mihin mahtui 3000 henkeä, oli kaikissa kokouksissa joka aikana päivästä tungokseen asti täynnä, ja jossa tuloksena oli 1200 kääntymystä, siirsi hän vaikutuksen New Haveniin ja kävi nuorten miesten pesäpaikan Yale College'n kimppuun. Harvoin tapahtuu, että tällainen sivistymätöin ja oppimatoin mies saavuttaa yhden maailman etevimpien yliopistojen huomion, vieläpä ihmettelynkin.
Tämän suuren kokousten sarjan aikana pääsivät Mr. Moodyn lahjat täyteen käytäntöön. Hänen menettelytapansa käsitti sekä piiritystä että hyökkäystä. Toisinaan, esim. Baltimoressa ja St. Louisissa, oleskeli hän useita kuukausia samalla paikalla, tutki tilaa erinomaisella tarkkanäköisyydellä, täytti koko kaupungin kokouksilla, joissa, hän käytti apunaan sekä pappeja että maallikkoja, ja usein, etenkin loppupuolella, kutsui hän evankelistoja ja laulajia läheltä ja kaukaa avukseen. Hän ei ainoastaan tavoittanut suoranaisia kääntymisiä — vaikka tietysti niitä etukädessä — vaan tahtoi myös saattaa pysyväistä elämää seurakuntiin ja edistää raamatuntutkimista. Viimemainittuun pantiin alusta alkaen suurta painoa. Iltapäiväkokouksia käytettiin ylipäänsä raamatun tutkimiseen, ja joka niissä kävi, ei ikänä voi noita alkuperäisiä, syvää hengellistä kokemusta todistavia raamatunselityksiä unhoittaa. Mutta yleiset kokoukset olivat sittenkin ihmeellisimmät todistukset jumalallisen voiman läsnäolosta tämän muistettavan sotaretken aikana.
Ei löytynyt mitään kirkkoa tai muuta salia, johon ne tuhannet olisi saatu mahtumaan, jotka kuulemaan tulvailivat. Täydyttiin senvuoksi turvata suurimpiin huoneustoihin, joita saatavissa oli. New-Yorkissa käytettiin kokoushuoneena erästä äärettömän suurta rakennusta, tunnettu nimellä Hippodromi. Alkujaan rautatieasemaksi aijottu ja sittemmin sirkukseksi laitettu, oli se erinomaisen sopiva Moodyn ja Sankeyn kokouksille. Kokoukset oli ylipäänsä toistensa kaltaisia. Seuraava Nathaniel P. Babcockin, erään silminnäkijän huvittava kuvaus tapahtumista hippodromissa luo meille käsityksen Mr. Moodyn vaikutuksesta seitsemänkymmenluvulla.
"Hippodromiin! kuului huuto New-Yorkin protestanttisessa maailmassa ensimmäisinä kuukausina vuotta 1876. Siitä on nyt kaksikymmentä neljä vuotta kulunut, ja sittenkin muistan vielä elävästi nuo harvinaiset päivät, jolloin ilma, hengellisen innon sähkövoimaa täynnä, raskaana painoi tuota suurta pääkaupunkia. 'Hippodromiin!' Tämä sana kaikui kymmenien kirkkojen saarnatuoleilta — ensin vaan neuvona, sitten pappien käskynä seurakunnilleen. 'Hippodromiin!' Se sana kuultiin raitiotievaunuissa, hotelleissa, vieläpä noilla vilkkailla avenye'illäkin. Varhaisissa, esikaupungeista tulevissa aamujunissa nähtiin sadottain eväskoreilla varustettuja vaimoja, joita ei kaupunkiin houkutellut muotikauppojen kevätkuosit vaan tuo kymmenien tuhansien kristittyjen sydämmissä kaikuva huuto: Hippodromiin!"
Moody ja Sankey olivat suuren pappien paljouden ja useiden vapaehtoisten lähetystyöntekijöiden yhdistysten avustamina päättäneet panna koko New-Yorkin Kristuksen rakkauden voimasta tuleen. Heidän erinomaista menestystään todistaa parhaiten se seikka, että löytyi päiviä herätyskauden aikana, mikä kesti 7 p:stä helmikuuta 19 p:ään huhtikuuta, jolloin aina 60,000 henkeen oli evankelistojen ympäri kokoontuneena. Kokous seurasi toista päivällisestä myöhään iltaan saakka, jokaisessa 7-8,000 henkeä läsnä. Suunnaton näyttämö eli puhujalava rakennettiin itse kokoushuoneesen. Sille mahtui kuusisata-henkinen kööri ja sitäpaitsi ainakin neljäsataa läsnäolevaa pappia ja muita eteviä vieraita. Tämän suunnattoman lavan äärimmäisessä kulmassa oli aitaus — se tuskin kannatti saarnastuolin nimeä — josta saarnaajan piti puhua. Se osa, joka muodosti aitauksen eturivin, tarvitsi olla vahvatekoinen, sillä kun ihmisten omat-tunnot rupesivat heräämään, ja tuo suuri evankelista vakavilla silmillään katsoi ales kuulijoiden tuskallisiin kasvoihin, tapahtui usein, että hän nojasi raskaan olentonsa aitausta vasten ja levitti kätensä, ikäänkuin olisi hän tahtonut koko tuon suuren kärsivien syntisten maailman sulkea lohduttavaan syliinsä. Kun Mr. Moody pienestä, puhujalavan takana olevasta ovesta astui tuon hartaasti odottavan seurakunnan eteen, oli hän seuraavan näköinen: voimakas, tyköistuvaan päällystakkiin puettu olento, kauniinmuotoinen pää, joka miehen leveiden hartijoiden ja lyhyen kaulan takia näytti pienemmältä, kuin mitä se todellisuudessa oli; sangen partaiset kasvot; tuo paksu, musta parta ei nimittäin ainoastaan ulottunut ales rinnan päälle asti, vaan kasvoi vielä ylös pitkin poskiakin; otsa, mikä nähtävästi esiinpistävän muotonsa tähden näytti matalalta; läpitunkevat silmät, varustetut rypyillä, jotka ulommasta silmäkulmasta levisivät pitkin noita punertavia poskia, sekä paksut, suuta varjoovat viikset. Kun Mr. Moody ensi kerran esiintyi tämän suuren pääkaupunki-yleisön edessä, piti hän raamattua kädessään. Mennessään ylös pitkin kaitaa käytävää lauluköörin ja puhujalavalla olevien vierasten keskeltä ja päästyään omalle paikalleen, otti hän kirjan vasempaan käteensä ja kohotti oikeata, sisäpuoli alespäin, tuota lukuisaa kuulijakuntaa kohti. Se oli hiljentymisen merkki, jota jokainen heti totteli.
Kun soitto Mr. Moodyn merkistä oli tauvonnut ja kuulijat koonneet huomionsa, lausui evankelista: