Pikku Mary, tuo äskensyntynyt, kannettiin kymmenen päivää myöhemmin iso-isän kotiin, mutta hän saa oppia tuntemaan hänen rakastavan, leikillisen ja hellän sydämmensä niistä kalliista kirjeistä ja valokuvista, joiden omistuksesta hänen perheensä nyt on niin onnellinen.
YHDESKOLMATTA LUKU.
Mr. Moodyn viimeinen evankeelinen lähetysretki.
Mr. Moody jätti viimeisen kerran kotinsa 8 p. marrask. 1899. Hänen perheensä ei mitenkään aavistanut, ettei hän ollut yhtä terve ja voimakas kuin tavallisesti. Hän oli sitoutunut viikon ajan johtamaan kokouksia kaupungissa nimeltä Kansas City, Mo. Matkalla poikkesi hän Philadelphiassa katsomassa erästä rakennusta, jota häntä varten rakennettiin, ja jossa piti pidettämän sarja samanlaisia kokouksia, joita pidettiin 1875-76.
Hän tuli Kansasiin sairaana miehenä. Kun jotkut ystävät kävivät häntä hotellissa tervehtämässä, pyysi hän heiltä anteeksi, kun ei voinut nousta ylös, sanoen olevansa väsynyt. Ensimmäisenä iltapäivänä kuljetti kolme hänen oppilaitaan Mount Hermonista, O. M. Vining, pastori D. Baines Griffiths ja C. S. Bishop, häntä vaunuilla kaupungilla. Hän näytti olevan hyvällä mielellä, mutta he huomasivat siitä huolimatta, ettei hän ollut oikein näköisensä.
Siihen suureen saliin, jossa kokoukset pidettiin, arvellaan helposti mahtuvan viisitoista tuhatta henkeä. Ystävät kertovat, että ainakin sen verta oli ensimmäisen sunnuntain kokouksissa; sitäpaitsi täytyi tuhansien tilan puutteessa jäädä pois. "Se oli valtava näky. Tuo suuri areena näytti laaksolta, täynnä ylöspäin käännettyjä kasvoja, ja täyteen ahdatut lehterit olivat kuin suunnattomalla kansanpaljoudella peitettyjä vuorenrinteitä — kaiken keskellä vallitsi syvä hiljaisuus. Yksinään, keskellä tätä suurta joukkoa tuon suuren puhujalavan etupuolessa, seisoi Mr. Moody. Hänen äänensä kuului siltä, kuin olisi hän tuttavallisesti puhellut jonkun ystävän kanssa kahdeksannella tai kymmenennellä penkkirivillä, ja ilman vähintäkään ponnistusta kuului hänen äänensä rakennuksen kaikkiin osiin". Mr. Moody kertoi sittemmin, ettei rakennus lainkaan hänen saarnatessaan vaivannut hänen ääntänsä.
Ennenkuin hän ensimmäisenä iltapäivänä aloitti saarnansa, sattui kuvaava tapaus. Hän kohoitti kätensä, missä hän piti lehtisen painettuja lauluja, joita vahtimestarit olivat jaelleet, ja lausui:
"Jokainen, jolla on tällainen lehti, ojentakoon sen ylös".
Tuhansittain lehtisiä ojennettiin ilmaan. "Istukaa nyt niiden päälle", lausui Mr. Moody, ja kansa pani nauraen lehtiset syrjään, ettei niiden rapina häiritsisi kokousta.
Hän saarnasi sekä aamupäivällä että illalla "kylvöstä ja niittämisestä" Gal. 6: 7, 8. "Älkäät eksykö. Jumala ei anna itseänsä pilkata, sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihassansa kylvää, se lihastansa turmeluksen niittää, mutta joka hengessä kylvää, se hengestä ijankaikkisen elämän niittää".