Sinua rakastava isäsi
D. L. Moody".
Vähää ennen Irenen hautausmenon loppua nousi Mr. Moody ja lausui:
"Tahtoisin lausua muutamia sanoja, jos voin luottaa itsehillitsemiskykyyni. Olen tänään muistanut tuota vanhaa profeettaa, joka monta vuotta sitten Jordanin laaksossa odotti, että Jumalan vaunut tulisivat häntä kotiin noutamaan. Jumalan vaunut tulivat ales Connecticut laaksoon eilen aamulla noin kello puoli seitsemän aikaan ja noutivat pienen Irenemme kotiin. Edellinen noudettiin kotiin vuosikausia kestäneen palveluksen jälkeen, jälkimmäinen aikaisimman nuoruutensa koitossa. Mutta profeetan palvelus ei ollut Herran pienen palvelijattaren palvelusta täydellisempi, sillä Jumala kutsui kummankin, ja hän ei milloinkaan omiensa palvelusta keskeytä". "Irene on vaelluksensa päättänyt. Hän teki työnsä täällä hyvin. Hän sai enemmän aikaan, kuin moni, joka on täyden elinijän saavuttanut. Me emme tahtoisi häntä takaisin, vaikka hänen äänensä oli suloisin, minkä ikänä maan päällä olen kuullut. Kolmen viikon vanhasta aina viimeisiin tuskallisiin päiviin saakka ei hän milloinkaan ole hymyilemättä minua kohdannut. Mutta Kristus tarvitsi siellä häntä. Minun elämäni on paljon hänen lähetystyönsä kautta maan päällä parantunut. Hän teki meitä kaikkia paremmiksi".
"Viimeiset harvat päivät ovat olleet minulle suureksi siunaukseksi. Olen saanut monta uutta ja kallista opetusta. Hän ajeli mielellään ulkona minun kanssani. Maanantai-aamunakin hän pyysi, että ottaisin häntä ulos ajelemaan, ja kello puoli seitsemän olimme yhdessä ulkona. Milloinkaan hän ei ollut niin kaunis kuin silloin. Hän oli juuri taivasta varten kypsymäisillään. Hän oli tätä maata varten liian ihana".
"Minä kiitän Jumalaa tänä päivänä kuolemattomuuden toivosta. Minä tiedän, että olen kerran ylösnousemuksen kirkkaudessa näkevä hänet vielä ihanampana, kuin mitä hän ikänä täällä olikaan".
Jumala täytti vieläkin kerran hänen maljansa, kun neljäs lapsenlapsi syntyi 13 p. marrask. 1899, neljää päivää ennenkuin hän itse sairastui Kansasin kaupungissa. "Kiitollinen hyvistä uutisista", sähköitti hän pojalleen, "tulkoon hän suureksi taivaan valtakunnassa, se on hänen iso-isänsä rukous". Myöhemmin hän kirjoitti:
"Olen tänään kiitoksella ja ilolla täytetty… Rakas pikku lapsi, tunnen jo, miten sydämmeni rakastaa häntä! Suutele äitiä ja pikkulasta puolestani… Jumalalle olkoon kiitos vieläkin yhdestä lapsenlapsesta!"
Samana päivänä kirjoitti hän ainoalle, elossa olevalle lapsenlapselleen, Emma Fitt'ille, yhden noita yksinkertaisia, rakkaudesta uhkuvia kirjeitä, jotka sitoivat lapsenlapset häneen rakkaudelta, mikä ei ikänä ole sammuva. Hän kirjoitti:
"Rakas Emmani, — iloitsen siitä, että olet saanut serkun. Tahdotko suudella häntä minun puolestani ja näyttää hänelle iso-isäsi kuvan (tällä hän tarkoitti erästä sanomalehtiotetta, minkä hän liitti kirjeesen)? Minä en luule, että hän on minut tunteva, mutta sinä voit kertoa hänelle minusta, niin hän vanhemmaksi tultuaan tuntee minut, ja silloin leikimme yhdessä hänen kanssaan. Minä aijon lähettää hänelle suutelon, vaan pienen, pienen. Iso-isäsi D. L. Moody. Suutelon minä panen pieneen laatikkoon, niin voit viedä sen hänelle.".