"Löytäkää hänet sitten", pauhasi Mr. Moody.
Hän oli pitkän ajan ääneti. Sitten hän lausui: "Tahtooko joku sanoa: 'Minä tahdon luottaa Herraan tänä iltana, enkä peljätä?' Tahtooko joku suoraan sanoa: 'Minä tahdon?' Ovi on raollaan. Tahdotko työntää sen auki ja sallia Kristuksen tulla sisälle? Tahdotko? Tahdotko?"
Hän vaikeni ja odotti hartaasti sydämmestä lähtevää vastausta yksinkertaiseen, suoraan kysymykseensä.
Vallitsi haudan hiljaisuus, sillä kukaan ei vastannut. Vihdoin kuului ääni kaukaa: "Minä tahdon".
Mr. Moody huokasi syvään. "Minä tahdon", lausui toinen. Mr. Moody hymyili. "Minä tahdon koettaa", sanoi vieläkin joku.
"Mitä se oli?" kysyi Mr. Moody.
"Minä tahdon koettaa", lausui mies.
"Kuule ystäväni", sanoi Mr. Moody, lyöden raamattuunsa, "parempi on sanoa: Minä tahdon, kuin: minä tahdon koettaa. Jos tahdotte, niin aijotte saavuttaa päämäärän; jos tahdotte koettaa, niin esiintuotte puolustuksia, jos epäonnistuisitte".
"Minä tahdon", lausui mies.
"Oletteko joskus nähneet nuorukaisen, jolla on rakas äiti, sisarukset ja koti kuin pieni taivas? Hän jättää kodin, joutuu huonoon seuraan ja luisuu alespäin, alespäin, alespäin".