Mr. Moody melkein vajosi polvilleen, kämmenet alespäin käännettyinä.
"Hän puhdistaa sylkyastioita eräässä kapakassa. Muuan ystävä tapaa hänet siellä ja kertoo hänelle, että hänen äitinsä haluaisi häntä nähdä. Mutta hän ei tahdo tulla. Hänen täytyy saada ryyppy. Hän ei viitsi tulla, hän ei tahdo tulla, hän sanoo".
Mr. Moody vallan huusi: "Hänen — täytyy — saada — ryyppy!" Hetken äänettömyys seurasi.
"Mutta jos Jumala tahtoo, voi hän nostaa tuon juomarin ylöspäin, ylöspäin". — Mr. Moody piti kätensä korkeutta kohti ylennettyinä — "keruupeja ylemmäksi". — Hän ojensi itsensä korkeammalle. — "Seraafeja ylemmäksi. Oman valkoisen istuimensa luokse".
Joukko sähkölamppuja sytytettiin samassa. Mr. Moody, joka aina oli kekseliäs, käytti tämän hyväksensä.
"Valot sytytetään. Sytyttäköön Jumala valonsa teidän sydämmissänne!"
Erään jumalanpalveluksen loppupuolella nojasi Mr. Moody urkuja vasten ja kysyi pastoreilta: "Sallitteko, pastorit, minun lausua teille muutamia sanoja?"
"Kernaasti, sanokaa mitä tahdotte", oli vastaus.
"No niin, minä en ole mikään profeetta, mutta luulen kuitenkin voivani ennustaa erään seikan".
"Nykyään kuulee niin paljon puhuttavan kahdennenkymmenennen vuosisadan saarnaajasta. Tiedättekö, minkälainen mies hän on oleva? Hän on oleva sellainen, joka avaa raamattunsa ja saarnaa siitä. Voi, minä olen aivan kyllästynyt näihin kaavamaisiin saarnoihin! Minua äitelöittää kuulla noita 'hopeakieli-puhujia'. Minä tahdon kuulla saarnaajia eikä tuulimyllyjä".