Eräänä päivänä hän sanoi: "Jumala auttaa aina niitä, jotka hänen apuaan haluavat. Sellaiset ihmiset vain pettyvät, jotka seuraavat Kristusta senvuoksi, mitä he häneltä voivat saada, eikä senvuoksi, mitä hän itsessään on. Jos tämä joukko, mikä on täällä tänä iltana, voitaisiin läpinähdä, niin saisimme huomata sangen omituisia vaikuttimia monen läsnäoloon. Tuolla istuu parvella eräs mies, joka on tullut tällaista kansanpaljoutta katsomaan. Joka tapauksessa minä olen iloinen siitä, että tulit. Kenties saa Kristus sydäntäsi liikuttaa, ja siinä tapauksessa tulet tämän perästä toisesta syystä. Tuolla on yksi, joka tulee tehdäkseen vaimonsa mieliksi, ja tuolla yksi, joka tulee voidakseen sanoa olleensa kerran tällaisessa suuressa kokouksessa. Tuolla on yksi, joka on tullut siitä syystä, ettei hänellä ollut muuta tekemistä. Mutta minä luulen, että täällä löytyy sellaisiakin, jotka ovat tulleet saadakseen nähdä Jeesusta. En koskaan ole nähnyt pelastuksestaan huolehtivaa ihmistä, joka ei olisi tullut taivaasen".
Tällä esipuheella aloitti Mr. Moody saarnansa. Hän näytti uupuneelta, ja hänen kasvonsa olivat hikiset ja punottivat. Mutta sellaisen kuuliakunnan vaikuttama inspiratiooni ylläpiti häntä.
Hänen viimeisen saarnansa aineena oli: "Esteet". Hän luki vertauksen
Luuk. 14: 16-24.
"Niin hän sanoi hänelle: Yksi ihminen teki suuren ehtoollisen, ja kutsui monta. Ja lähetti palvelijansa ehtoollisen hetkellä sanomaan kutsutuille: Tulkaat, sillä kaikki ovat valmistetut. Ja he rupesivat järjestänsä kaikki heitänsä estelemään. Ensimmäinen sanoi hänelle: minä ostin pellon, ja minun pitää menemän sitä katsomaan. Minä rukoilen sinua, sano minun esteeni. Ja toinen sanoi: minä ostin viisi paria härkiä, ja menen niitä koettelemaan. Minä rukoilen sinua, sano minun esteeni. Ja kolmas sanoi: minä olen emännän nainut, ja en taida sentähden tulla".
"Ja kun se palvelija tuli, sanoi hän nämät herrallensa".
"Silloin perheenisäntä vihastui, ja sanoi palvelijallensa: Mene nopiasti kaupungin kaduille ja kujille, ja saata tänne vaivaiset ja raajarikot, ontuvat ja sokiat".
"Ja palvelija sanoi: Herra, minä olen tehnyt niinkuin sinä käskit, ja vielä nyt sijaa on".
"Ja herra sanoi palvelijalle: Mene maantielle ja aidoille, ja vaadi heitä sisälle tulemaan, että minun huoneeni täytettäisiin; sillä minä sanon teille, ettei yhdenkään niistä miehistä, kuin kutsuttiin, pidä maistaman minun ehtoollistani".
Torstaina hän kylmetytti itsensä kylpyhuoneessa, ja täytyi perjantaina kutsuttaa lääkäri. Lääkärin neuvosta päätti hän jättää vaikutuksen jatkamisen sikseen. Kun hän oli tehnyt tämän päätöksen, vapautui hän painavasta taakasta, ja voimat rupesivat palaamaan. Pikaista kotiin palaamista ruvettiin puuhaamaan.
Mr. Moody mainitsi kiitollisuudella sen kohtelijaisuuden, jota ystävät Kansasissa hänelle osoittivat. Kotimatkalla tapahtui jotakin, joka on kuvaavaa sille, mitä usein viime vuosina tapahtui. Kun juna saapui Detroitin asemalle, oli se enemmän kuin tunnin myöhästynyt, ja ellei onnistuttaisi voittamaan takaisin ainakin puolta tästä ajasta, niin eivät he ennättäisi Niagaraan ennen läpikulkevan Boston-junan lähtöä, jonka kanssa itäinen juna oli yhteydessä. Junan seistessä asemalla, lähtömerkkiä odottaen tuli junankuljettaja, harmahtava vanha rautatieveteraani, käyden läpi junan, kunnes hän saavutti ylimääräisen vaunun.