Koko seurakunta nousi seisomaan osottaakseen osanottoaan sähkösanomaan, joka heti lähetettiin.
T:ri Hillis, pastori Brooklynin Plymouth kirkossa, puhui kaunopuhelijaasti Mr. Moodyn työstä. M.m. hän sanoi:
"Hän oli minun ajatukseni mukaan suurin evankelista lähinnä Whitefieldiä, ja sitte Paavalin päivien ei ainoakaan ole puhunut niin suurille ihmisjoukoille tai johtanut niin monta Kristuksen luo kuin hän. Mr. Moodyn työ on pysyvä aikojen loppuun saakka. Jumala oli häntä varustanut. Älköön kukaan sanoko, ettei hän ollut täydellisesti työtään varten varustettu. Hänen yksinkertaiset sanansa tunkeutuivat suoraan ihmisten sydämmiin; hänen tunnollisuutensa, hänen intonsa, hänen inspireerattu, selvä huomiokykynsä, hänen ystävällisyytensä, kaikki teki hänet työhönsä erittäin sopivaksi".
Hyperionissa, New Haven, Conn, pidettiin Mr. Moodyn muistoksi suuri kokous, suurin laatuaan siinä kaupungissa. Melkein jok'ainoa niistä 5000 hengestä, jotka täyttivät teaatterin, tai jotka olivat kokouksessa Calvarykirkossa New-Yorkissa läsnä, olivat nähneet ja kuulleet Mr. Moodya hänen elinaikanaan ja olivat nyt kokoontuneet hänen muistoaan kunnioittamaan. Kuulijakunta täytti tuon suuren teaatterin lattiasta kattoon asti, ja niiden joukossa oli suuri luku Yale-ylioppilaita.
Mr. Sankey oli läsnä ja lauloi kokouksessa erittäin tuntehikkaasti kaksi laulua. Toisen niistä nimeltä: "Pois varjojen maasta", oli hän toisena päivänä Moodyn kuoleman jälkeen sepittänyt. Hänen oman toivomuksensa mukaan yhtyi seurakunta kuoroon.
Kokouksen avasi professori Fischer, joka puhui Mr. Moodyn voiman salaisuudesta. "Hän himoitsi yhtä asiaa", huomautti puhuja, "nimittäin ihmisten pelastusta siinä merkityksessä, jossa raamattu tätä sanaa käyttää. Tämän päämaalin saavuttamiseksi osoitti hän erinomaista kestävyyttä. Jos Moody olisi ollut arkatuntoinen mies, niin olisi hänestä hänen rajoitetulla kasvatuksellaan tullut intoilija, mutta niin ei käynyt. Hänellä oli rakastava, hellä luonne, joka todellisessa merkityksessä kaikissa hänen toimissaan teki hänet katoliseksi. Mr. Drummond lausui, ettei hän milloinkaan ole nähnyt miestä, joka hänelle niin suuresti muistutti apostoleja".
Prof. Fischer kertoi nyt erään tapauksen Mr. Moodyn elämästä, joka todisti hänen suurta rehellisyyttään. Hän kertoi noin kaksikymmentä vuotta sitte viettäneensä yhden illan Thurlow Weedin seurassa New-Yorkissa, ja illan kuluessa kääntyi puhe Mr. Moodyyn. Mr. Weed puhui hänestä lämmöllä ja lupasi prof. Fischerille lähettää jäljennöksen eräästä kirjeestä, jonka hän hiljan oli Mr. Moodylta saanut. Mr. Weed oli käynyt muutamissa kokouksissa ja oli kunnioituksensa ilmauksena Moodya kohtaan lähettänyt hänelle sangen suuren lahjan. Vastauksena tähän sai hän kirjeen.
Tämän kirjeen veti prof. Fischer esiin ja luki sen. Siinä tunnustettiin vekseli kiitollisuudella vastaanotetuksi, mutta samalla ilmaisi Mr. Moody epäilyksensä siitä, tuliko hänen käyttää sitä hyväkseen tai ei. Hän kysyi, oliko Mr. Weedillä oikeus tuntea itsensä jotenkin loukatuksi, jos Mr. Moody kieltäytyisi hänen lahjaansa vastaanottamasta, niinkuin Mr. Weed itse oli kieltäytynyt Jumalan lahjaa vastaanottamasta. Hän ilmaisi samalla mielipahansa siitä, että niin jalo ja todellinen ystävä jäisi kääntymättömäksi, ja lopetti lausumalla sen toivon, että asiat olisivat toisin, kun he taasen toisensa kohtaisivat.
"Tämä", lisäsi puhuja, "osottaa millainen Moody oli. Itsensä unhottaminen ja toisten etujen katsominen oli aina hänen huomattavimpia ominaisuuksiaan. Hänen muistonsa kannattaa niin paljon kunniaa, kuin suinkin voimme hänelle antaa".
Sitten puhui Mr. Sankey seuraavasti: "On kaksikymmentäyhdeksän vuotta sitte kuin ensi kerran sain tilaisuuden matkustaa Mr. Moodyn seurassa. Ja minä haluan lausua sen todistuksen, että jalompaa ja mieleltään ystävällisempää miestä en koskaan ole tavannut. Tärkein piirre Mr. Moodyssa oli minun käsitykseni mukaan hänen suuri huomiokykynsä. Me tapasimme toisemme Indianopoliksessa v. 1870. Usein on kysytty, miten ensin yhteen yhdyimme, ja täällä läsnäolevien nuorten hyödyksi tahdon sanoa, että kumpikin jo nuoruudessamme olimme ruvenneet Herraa palvelemaan. Kaksi kristillistä elämää liittyivät toisiinsa. Ensimmäisiä sanoja, joita hän minulle tuossa tunnetussa kokouksessa lausui, oli: 'Minä olen etsinyt teitä kahdeksan vuotta'. Te olette minua etsineet? lausuin minä ja vedin kättäni takaisin. Minkätähden? Hän sanoi toivovansa että minä lähtisin hänen kanssansa Chicagoon ja ottaisin laulun johdon haltuuni".