ANTONIUS.
Mun täytyy täältä päästä.
ENOBARBUS. Jos siihen on pakottavat syyt, niin kuolkoot naiset. Vahinko olisi viskata heitä pois turhanpäiten; mutta kun heidät ja tärkeä asia pannaan rinnan, niin ovat he tyhjänarvoiset. Jos Cleopatra saa vähääkään vihiä tästä, niin kuolee hän heti paikalla; olen nähnyt hänen parikymmentä kertaa paljon turhemmastakin kuolevan. Arvelen, että tuossa kuolemassa on jotakin tenhoa, joka lempiseikan lailla hurmaa, koska hän on niin kärkäs kuolemaan.
ANTONIUS.
Hän on viekkaampi, kuin mitä aatella saattaa.
ENOBARBUS. Ei, herra, ei suinkaan. Hänen himonsa eivät ole muuta kuin puhtaan rakkauden hienoimpia hiukkeita. Tuulta ja sadetta ne eivät enää ole, nuo hänen huokauksensa ja kyyneleensä; vaan suurempia myrskyjä ja rankkasäitä, kuin mitä almanakkakaan tietää. Viekkautta se ei voi olla; jos se sitä on, niin saa hän aikaan sadekuuron yhtä hyvin kuin Jupiter.
ANTONIUS.
Voi, ett'en olis koskaan häntä nähnyt!
ENOBARBUS. Rakas herra, niinhän olisi teiltä jäänyt ihmeellinen taiturintyö näkemättä; ja sitä onnea vajaana olisi koko matkanne ollut joutava.
ANTONIUS.
Fulvia on kuollut.
ENOBARBUS.
Mitä?
ANTONIUS.
Fulvia on kuollut.
ENOBARBUS.
Fulvia?