CHARMIANA.
Pakahdu, paksu pilvi; sada, että
Sanoa voisin: jumalatkin itkee.
CLEOPATRA.
Häpeän tästä saan! Hän ensin kohtaa
Kiharapään Antonion; tämä häntä
Puhuttelee ja hälle tuhlaa muiskun,
Jok' on mun taivaani. — Nyt, surman leikku,
(Panee käärmeen povelleen.)
Terävin hampain kerrassa nyt pura
Tää elämäni sykertynyt solmu!
Mujuinen hupsu parka, suutu, joudu!
Jos voisit puhua, niin kuulla saisin,
Ett' on tuo suuri Caesar pelkkä narri,
Typerä narri.
CHARMIANA.
Oo, koin tähti!
CLEOPATRA.
Vaiti!
Näetkö rinnoillani lapsukaista,
Jok' uneen imee imettäjänsä?
CHARMIANA.
Oi, murru, sydän!
CLEOPATRA.
Lienteää kuin voide.
Suloista niinkuin ilma, ihanaa —
Antonius, oi! — Oi, tule vielä sinä!
(Panee toisen käärmeen käsivarrelleen.)
Miks aikailen?
CHARMIANA.
Täss' inhass' elämässä? —
Hyvästi vain! — Nyt, surma, pöyhkeile!
Sait omaksesi naisen, joll' ei vertaa. —
Nyt umpeen, vienot ikkunat! Ei koskaan
Noin kuninkaallista saa katsett' enää
(Kuolee.)
Kultainen Phoibos. Kallellaan on kruunu;
Asetan paikoilleen sen; sitten leikkiin!
(Vahtimiehiä ryntää sisään.)
1 VAHTIMIES. Miss' ompi kuningatar?
CHARMIANA.
Vait! Hän nukkuu.