CLEOPATRA.
No, kyllä, kyllä. Hyvästi!
TALONPOIKA. Nähkääs, käärmettä ei ole uskomista muiden kuin viisasten ihmisten käsiin; sillä siinä elukassa ei, totta totisesti, ole mitään hyvää.
CLEOPATRA.
Huoletta ole, kyllä varotaan.
TALONPOIKA. Hyvä vaan! Mutta kuulkaa: älkää mitään sille antako; se ei ole ruokaansa ansainnut.
CLEOPATRA.
Syökö se minut?
TALONPOIKA. Älkää luulko minua niin tuhmaksi, ett'en tietäisi, että naista ei syö itse pirukaan. Tiedän kyllä, että nainen on herkkua jumalille, jos ei piru pääse sitä laittelemaan. Mutta ne pirut hunsvotit antavat jumalille, piru olkoon, paljon harmia noista naisista, sillä joka kymmenestä heidän luomastansa pilaavat pirut viisi.
CLEOPATRA.
No, mene nyt vaan! Hyvästi!
TALONPOIKA.
Niin, totta totisesti; toivotan teille iloa käärmeestä.
(Menee.)
(Iras palajaa, tuoden manttelin, kruunun y.m.)
CLEOPATRA.
Mantteli ylleni ja kruunu päähän!
Minuss' on kuolemattomuuden kaipuu.
Egyptin viininesteet huuliani
Ei enää kasta. — Joutuun, Iras, joutuun! —
On niin kuin kuulisin Antonion kutsun;
Näen, kuinka nousee hän ja tekoani
Jaloksi kiittää; kuulen, kuinka pilkkaa
Caesarin onnea, jot' ihmiselle
Jumalat suovat, saadaksensa syytä
Vastaiseen vihaan. Tulen, puoliso: —
Sen nimen miehuudellani nyt ostan.
Tult' olen, ilmaa; maan omaksi jätän
Muut elementit. — Onko valmis? Tulkaa
Ja huuliltani viekää viime lämpö!
Hyvästi, Charmiana! — Iras impi,
Hyvästi kauaks aikaa! —
(Suutelee heitä, Iras kaatuu ja kuolee.)
Sinä kaadut?
Kyy onko huulillani? Jos noin kauniist'
Eriät elosta, niin kuolon isku
On vain kuin rakastajan nipistely;
Se koskee, mut on mieleen. Tyynnä lepäät?
Noin kuollen maailmalle julistat,
Ett'ei se ansaitse jäähyväisiä.