CLEOPATRA.
Sen Fulvia tietää.
Pois käänny, häntä itke; sano sitten
Hyvästi mulle, sano kyyneleesi
Mua tarkoittavan. Kelpo teeskelyllä
Osaasi näytä; paina siihen täysi
Totuuden leima.
ANTONIUS.
Vereni jo kuohuu.
CLEOPATRA.
Kah, hyvin käy; mut osaat paremminkin.
ANTONIUS.
Haa, kautta miekkani!
CLEOPATRA.
Ja kilpesi!
Yhä parempaa, mut viel' ei parahinta.
Charmiana, kas, kuin Rooman Herkulesta
Tuo raivo kaunistaa.
ANTONIUS.
Hyvästi, rouva!
CLEOPATRA.
Sananen vielä, kohtelias herra!
Erota meidän täytyy, — ei, ei sitä —
Olemme lempineet, — ei, sitäkään ei —
Sen kyllä tiedät; mitä aioinkaan ma? —
Oh, muistini on oikea Antonius,
Unohdan kaikki!
ANTONIUS.
Jos ei houre oisi
Sun valtas orja, luulisin ett' olet
Sa houre itse.
CLEOPATRA.
Tuskalloist' on kantaa
Houretta moista sydäntään niin liki
Kuin minun tätä. Vaan suo anteeks mulle!
Suloni surmaa mun, jos ei sun silmääs
Se sulosta. Sua kunniasi kutsuu.
Siis kuuroks turhille jää houreilleni.
Jumalat varjelkoot sua! Seppelöitköön
Miekkaasi voitto! Hyvänsuopa onni
Kukittakoon sun tiesi!
ANTONIUS.
Lähtekäämme!
Eromme kiirehtii ja aikailee:
Sa tänne jäät, mut seuraat kanssani,
Ma lähden pois, mut jään sun luoksesi.
Tule!