(Menevät.)
(Canidius tulee, marssien maajoukkoineen toista puolta näyttämöä, Taurus toista puolta. Kun nämä ovat ohi kulkeneet, kuullaan meritappelun pauhua. Sotahuutoja. Enobarbus palajaa.)
ENOBARBUS.
Kurjaa, kurjaa,
Perin kurjaa! Sit' en siedä katsella:
Antonias, Egyptin päällyslaiva,
Pakenee, kääntäin keulansa, ja kaikki
Kuuskymmentä sen jälkeen. Silmää vihloo
Se näky.
(Scarus tulee.)
SCARUS.
Jumalat ja jumalattaret
Ja koko taivaskunta!
ENOBARBUS.
Mitä riehut?
SCARUS.
Hukattu maailman on paras pala
Sulasta tyhmyydestä: muiskut meiltä
On vieneet maat ja vallat.
ENOBARBUS.
Miltä siellä
Taistelu näyttää?
SCARUS.
Meidän puolella
Kuin paisettunut rutto, joka varman
Tuo kuoleman. Egyptin karjas narttu —
Sen syököön kuppa! — kesken taistelua —
Kun oli voitto niinkuin kaksoispari,
Näöltään yhtä, meidän vanhemp' ehkä, —
Kuin paarman alta lehmä kesäkuulla.
Pakenee, purjeet levällään.
ENOBARBUS.
Sen näin;
Se silmiäni kivisti, en voinut
Enempää sietää.