SCARUS.
Hän kun tuuleen käänsi.
Niin Antonius, tuon velhon jalo uhri,
Haritti siipiään kuin kärväs sorsa.
Paeten jäljestä, kun kuumimmillaan
Juur' oli taistelu. En herjatyötä
Moist' ole vielä nähnyt; noin ei ole
Kokemus, kunnia ja miehuus koskaan
Häväissyt itseään.
ENOBARBUS.
Voi meitä, voi!
(Canidius tulee.)
CANIDIUS.
Merell' on henkiheitoss' onnemme
Ja uupuu surkeasti. Kaikk' ois hyvin,
Jos päällikkö ois ollut entisellään.
Oo, paollemme jyrkän esikuvan
Hän omall' antoi paollaan!
ENOBARBUS (syrjään).
Vai niin?
No sitten hyvää yötä, täyttä totta!
CANIDIUS.
Peloponnesoon päin he pakenivat.
SCARUS.
Se lyhin tie. Minäkin siellä tahdon
Odottaa, mitä tulee.
CANIDIUS.
Caesarille
Legioonat minä jätän sekä ratsut;
Jo kuudelta ma kuninkaalta opin,
Kuink' aseet heitetään.
ENOBARBUS.
Mut minä seuraan
Antonion siipirikkoist' onnea,
Vaikk' äly siinä vastahankaa vetää.
(Menevät.)