LARTIUS.
Melu tuo se olkoon
Nyt oppaamme. — Hoi, tikapuita tänne!
(Volskilaiset tulevat ja marssivat näyttämön poikki.)
MARCIUS.
Meit' eivät pelkää, ulos ryntäävät he.
Sydänten eteen kilvet nyt, ja, sydän
Lujempana kuin kilpi, taistelkaa! —
Käy päälle. Titus! Enemmän, kuin luulin,
Meit' ilkkuvat he; vihast' oikein hiestyn.
Eteenpäin, veikot! Volskilaiseks sanon
Sen, joka väistää; miekkaa saa se maistaa.
(Sotamelua. Roomalaiset ja Volskilaiset poistuvat taistellen.
Roomalaiset peräytyvät varustustensa taakse. Marcius palajaa.)
MARCIUS.
Etelän rutto teidät nielköön, roistot,
Te, Rooman saasta! Rohtumat ja paiseet
Niin syökööt teit', ett', ennen jo kuin nähdään,
Teit' inhotaan, ja, vastatuulta käyden,
Levitköön virstain päästä teihin rutto!
Te, hanhen sielut ihmishahmossa,
Te pakenette orjaa, jonka voittaa
Vois apinakin! Helvetti ja Pluto!
Kaikilla teill' on haavat takapuolla;
Punainen selkä, mutta pelvon horkast'
On naama kalvas. Käännös! Päälle käykää!
Tai, kautta taivaan tulten, volskit jätän
Ja teihin isken. Päättäkää, ja menkää!
Jos lujina te pysytte, niin heidät
Ajamme heidän vaimojensa luoksi,
Niinkuin he meidät saartovallillemme.
(Sotamelua. Volskilaiset ja roomalaiset palajavat ja
ryhtyvät uudelleen taisteluun. Volskilaiset peräytyvät
Corioliin ja Marcius ajaa heitä takaa portille saakka.)
Nyt auk' on portti. Miehiä nyt olkaa!
Ei pakolaisille, vaan vainoojille
Sen avaa onni. Seuratkaa mua, tulkaa!
(Syöksyy sisään portista, joka suljetaan hänen jälkeensä.)
1 SOTAMIES. Mik' uskaljas! En minä.
2 SOTAMIES.
Enkä minä.