BRUTUS.
Ja kerskaavaisuudessa hän voittaa kaikki muut.
MENENIUS. Sepä kummallista. Tiedättekö itse, miten teitä kumpaakin kaupungissa, nimittäin meissä, säätyläisissä, arvostellaan? Tiedättekö sitä?
MOLEMMAT TRIBUUNIT.
Mitenkä siis meitä arvostellaan?
MENENIUS.
No, koska nyt ylpeyden mainitsitte, ettehän minuun suutu?
MOLEMMAT TRIBUUNIT.
Asiaan, asiaan!
MENENIUS. No, se ei ole mikään suuri asia; sillä mitä pieninkin tilapää-varkaus olisi omiansa sieppaamaan teiltä koko joukon malttamusta. Päästäkää luontonne valloilleen, ja suuttukaa mielinmäärin, vallankin jos se on mieleen teille. Syytätte Marciota ylpeydestä, niinkö?
BRUTUS.
Me yksin emme sitä tee.
MENENIUS. Sen hyvin tiedän; yksin te voitte sangen vähän tehdä. Teillä on apureita monenmoisia, muuten näyttäisivät toimenne ihmeellisen yksinkertaisilta; kykynne on liian alaikäinen, saadakseen yksin suurta aikaan. Mainitsitte ylpeyden. Oi, jos voisitte nähdä oman niskanne nikamiin ja luoda pienen katseen omaan rakkaaseen itsehenne! Oi, jos sen voisitte!
BRUTUS.
No, mitä sitten?
MENENIUS. Silloin näkisitte kaksi niin kelvotonta, ylpeätä, väkivaltaista, itsepäistä virkamiestä (toisin sanoin: narria), ettei Roomassa mokomia.