SICINIUS.
Tekin, Menenius, olette vallan hyvin tunnettu.
MENENIUS. Niin kyllä, iloiseksi patriisiksi, joka mielelläni juon pikarillisen tuimaa viiniä, sekoittamatta siihen pisaraakaan Tiberin vettä. Sanotaan, että olen liian heikko mielitekojani noudattamaan; tulinen ja kiihkoinen tyhjästä joutavasta; että enemmän seurustelen yön takapuolen kuin aamun otsapuolen kanssa. Mitä ajattelen, sen ma lausun, ja kaiken vihani puran ilmi hengätessäni. Kun tapaan kaksi semmoista valtiomiestä, kuin te olette (Lykurgon kaltaisia ette sentään ole), ja jos tarjoomanne juoma ei ole makuisaa kidalleni, niin irmastelen sille. En saata sanoa, että te viisaudessanne olette hyvin asianne esittäneet, jos joka sanasta näen aasin korvien törröttävän; ja vaikka minun täytyykin kärsivällisesti kuulla, kun sanovat teitä kunnollisiksi ja vakaiksi miehiksi, niin verinen valhe on sanoa naamojanne siivoiksi. Jos kaiken tämän näette minun pikkumaailmani kartasta, seuraako siitä, että olen vallan hyvin tunnettu? Mitä vikoja saattaakaan teidän korkeasti valistunut sokeutenne tästä minun luonteestani noukkia, jos olen vallan hyvin tunnettu?
BRUTUS.
Hyvä, hyvä! Me tunnemme teidät vallan hyvin.
MENENIUS. Te ette tunne minua, ettekä itseänne, ettekä mitään. Teidän kunnianhimonne haluaa vaan köyhäin raukkojen kumarruksia ja kursailua; te voitte koko pitkän pituisen aamupäivän istua kuulemassa viininmyyjän ja pomeranssimuijan riita-asiaa, ja kuitenkin lykätä tuon kolmen pennin jutun toiseen istuntopäivään. Jos kahta riitapuolta kuulustellessanne sattumalta saatte mahapakon, niin irmastelette kuin irviöt, nostatte verisen lipun ja julistatte sodan kaikkea mielenmalttia vastaan, ärjytte yöastiaa ja jätätte riita-asian kesken ja yhä enemmän vaan sotkettuna käyttelystänne. Koko sovinto, minkä asiassa aikaansaatte, on siinä, että kumpaakin riitapuolta sanotte konnaksi. Kylläpä olette kaunis pari!
BRUTUS. No niin, tiettyähän on, että olette sopivampi pöytäilviöksi kuin kelvollinen jäseneksi Capitolin neuvostoon.
MENENIUS. Itse papinkin on pakko ruveta koiransilmäksi, jos kohtaa noin naurettavia olennoita. Järkevinkään puheenne ei maksa partanne liikkumista; ja partanne saa liian kunniallisen haudan, jos joutuu paikkaräätälin päänaluksen täytteeksi, tai välivilloiksi aasin kuormasatulaan. Ja kuitenkin sanotte Marciota ylpeäksi, häntä, joka halvimman arvion mukaan on yhtä ansiollinen kuin kaikki teidän esi-isänne Deucalionista alkaen, vaikka, ken tiesi, jotkut ja parhaat niistä ovat olleet perimöisiä teloittajia. Hyvää yötä, te, kunnian-arvoiset herrat! Pitempi keskusteleminen teidän kanssanne saastuttaisi aivoni, sillä olettehan tuon plebeji-karjan paimenia. Rohkenen sulkeutua suosioonne.
(Brutus ja Sicinius siirtyvät näyttämön perälle.
Volumnia, Virgilia, Valeria y.m. tulee.)
Kuinka voitte, hyvät rouvat, kauniit ja jalot (jalompi ei olisi kuu, jos se maassa vaeltaisi), ja mihin noin tarkasti katseenne kiinnitätte?
VOLUMNIA. Kunnon Menenius, Marcius, minun poikani, lähenee. Junon tähden, älkää meitä viivyttäkö!
MENENIUS.
Haa! Tuleeko Marcius kotiin?