Ensimmäinen kohtaus
Roomassa. Kaupungin portin edustalla.
(Coriolanus, Volumnia, Virgilia, Menenius
ja muutamia nuoria patriiseja tulee.)
CORIOLANUS.
Äl' itke nyt! Hyvästi joutuun! — Peto
Tuo monipäinen pois mun puskee — Äiti,
Miss' entinen on uljuutes? Sa sanoit
Niin usein: hätä suurin miestä koittaa;
Tavallinenkin tavallista kestää;
Tyynellä kaikki laivat yhtä hyvät
On kulkemaan; mut kohtalon kun iskut
Kovimmat kohtaa, tyynnä kestäminen
On jalo taito. Neuvoja sa mulle
Ain' annoit, jotka voittamattomaksi
Sydämmen saavat, joka niitä seuraa.
VIRGILIA.
Oi, taivaan vallat!
CORIOLANUS.
Pyydän, vaimo, älä —
VOLUMNIA.
Periköön rutto Rooman ammatit,
Ja surma kaikki käsityöt!
CORIOLANUS.
No, no!
Mua lempivät, kun mua tarvitsevat.
Miss' intos äiti, jonka hummaamana
Sa lausuit että Herkulehen vaimon'
Olisit kuusi hänen töistään tehnyt,
Näin säästäin mieheltäsi monet hiet? —
Cominius, rohkeutta! Hyvästi! —
Hyvästi, vaimoni ja äitini!
Ei hätää mun. — Menenius, kelpo vanhus,
Sun itkus suolaisempaa on kuin nuorten,
Se silmäs syö. — Mun vanha päällikköni,
Rautaiseks tunnen sun, mont' olet nähnyt
Sydäntä paaduttavaa kohtausta;
Sano noille vaimoille, ett' yht' on tyhmää
Tuhoa välttämätönt' itkeä
Kuin nauraa sille. — Äiti, vaaranihan
Sun lohtus ain' on ollut; luota minuun:
Vaikk' yksin käyn kuin suossa lohikäärme, —
Jok' ympärilleen kauhun luo, ja josta
Enemmän puhutaan kuin sitä nähdään, —
Yl' alhaison sun poikas kohoo, taikka
Kavalain salajuonten kautta kaatuu.
VOLUMNIA.
Mihin aiot, jalo poikani? Cominius
Aluksi mukaas ota; suuntas määrää,
Äl' antau alttiiks joka sattumalle,
Mik' yllättää sua tielläs.
CORIOLANUS.
Taivaan vallat!