IMOGEN.
Ja iloisella mielin? Eikö totta?
JACHIMO.
Iloinen varsin; toist' ei muukalaista
Niin hullun hauskaa; irstas brittiläinen
Nimenä hällä onkin.
IMOGEN.
Täällä oli
Hän surunvoipa, usein ilman syytä.
JACHIMO.
En suruisena häntä koskaan nähnyt.
Häll' yli toverina ranskalainen,
Yleä herra, jolla nähtävästi
On kotimaassa helttu; niinkuin pätsi
Hän huokailee, ja hauska brittiläinen,
Ylkänne, nauruun nikahtuu ja huutaa:
"Haleta olen, nähdessäni miehen, —
Mi tietää kokeistaan ja kuulemistaan,
Mit' on ja mitä täytyy naisen olla, —
Vapaudessaan kaiholl' ikävöivän
Orjuuden paulaa."
IMOGEN.
Minun miehenikö?
JACHIMO.
Niin, silmät naurust' aivan vettyneinä!
Hupia kuulla, kuinka ranskalaista
Hän ilkkuu; paljonhan on, tietköön taivas,
Monikin moitittava.
IMOGEN.
Hän ei toki.
JACHIMO.
Ei hän; mut kiitollisemp' olla hänkin
Sais taivaan lahjasta; se häneen nähden
On paljon; teihin nähden — jolle annan
Ylimmän arvon — tuota ihmettelen,
Ihanpa säälin.
IMOGEN.
Mitä säälitte?
JACHIMO.
Kaht' olentoa sydämmestäni.