IMOGEN.
Kuollahan mun pitää;
Ja jos et nyt mua surmaa, niin et ole
Isäntäs palvelija. Itsemurhast'
On kielto jumalallinen, se rampaa
Mun heikon käteni. Kas, täss' on sydän!
Edess' on jotain: — seis! en pyydä suojaa,
Kuin tuppi olen nöyrä. — Mit' on tämä?
Lähetyskirjat uskollisen yljän'
Ja kaikki vääräoppiset! Pois, pois,
Te uskon turmelijat! Teist' ei enää
Sydämmen suojaksi! Näin, hupsut raukat,
Uskomme väärää opettajaa. Vaikka
Petettyyn tuimastikin petos koskee,
Niin suuremmat on petturilla tuskat.
Ja sinä, Posthumus, jok' opetit
Mua tylyks isälleni, kuninkaalle,
Ja vertaisteni prinssein kosinnat
Näin sait mun hylkimään, sa huomaat vasta,
Ett' ei se ollut tavallinen teko,
Vaan harvinainen aivan. Tuskaks käy
Mun aatella, kun häneen kyllästyt,
Ken nyt sua hurmaa, kuinka muistoni
Sua silloin vaivaa. — Riennä, ole hyvä!
Teurastust' anoo lammas. Miss' on puukkosi
Hitailet liiaks herras asioissa,
Kun minäkin jo pyydän.
PISANIO.
Armas rouva,
Ei silmän' ole ummistunut siitä
Kuin sain tään toimen.
IMOGEN.
Tee se, niin saat maata!
PISANIO.
Sokeiksi ennen valvon silmäni.
IMOGEN.
Miks siihen suostuit? Miksi turha matka?
Näin monta peninkulmaa? Tämä paikka?
Omasi, mun ja ratsujemme vaivat?
Näin suotu aika? Hovi säikkyneenä,
Kun poistuin sieltä enkä enää koskaan
Palata aio? Miks näin kauas tulit,
Ja nyt et jousta jännitä, vaikk' erä
On edessäsi?
PISANIO.
Aikaa voittaakseni
Ja välttääkseni tämän inhan toimen
On mulla tuuma. Tyynesti mua kuulkaa.
IMOGEN.
Väsyksiin kieles puhu. Olen portto,
Sen kuulin; korvaan valhe tuo niin syvän
Löi haavan, ettet syvempää voi tehdä
Etk' auttaa tätäkään. No, puhu.
PISANIO.
Rouva,
Täält' ette palaa kai.
IMOGEN.
En luultavasti,
Kosk' aiot tappaa mun.
PISANIO.
En, en. Mut jospa
Niin viisas olisin kuin olen rehti,
Niin onnistuisi tuuma. Muut' en usko,
Kuin että herrani on petetty;
Niin, konna, joku aimo konna teistä
On molemmista tehnyt julmaa pilkkaa.