Ensimäinen kohtaus.
Metsä luolan lähitteellä.
(Cloten tulee.)
CLOTEN. Olen lähellä sitä paikkaa, jossa heidän piti kohdata toisensa, jos Pisanion kartta on oikeassa. Kuinka hyvin hänen vaatteensa sopivat minulle! Miks ei henttunsakin, jonka se on tehnyt, joka räätälinkin on tehnyt, sopisi yhtä hyvin? Sitä enemmän kun — luvalla sanoen — sanotaan, että vaimo sopii, kun sovittaa. Ja siinä minun nyt tulee näyttää taitoani. Tohdin sen sanoa itselleni — sillä turhamaista ei liene, että mies ja hänen peilinsä neuvottelevat keskenään hänen omassa kamarissaan — tarkoitan, että minun ruumiini viivat ovat yhtä hyvin piirretyt kuin hänenkin. Yhtä nuori olen, vahvempi olen, en huonompi varallisuudessa, etevämpi arvosuhteissa, ylevämpi synnyltä, yhtä kokenut yleisessä sotapalveluksessa, ja enemmän huomattu yksityisessä käsikähmässä; ja kuitenkin tuo itsepintainen elävä rakastaa häntä minun kiusakseni. Kuolevaa ihmistä! Posthumus, sinun pääsi, joka istuu harteillasi, keikahtaa siitä tunnin sisässä maahan, henttusi vallataan, vaatteesi leikettään kappaleiksi omien silmiesi edessä, ja kun kaikki tämä on tehty, potkaistaan naikko kotiin isänsä tykö, joka kenties suuttuu minuun näin kovakouraisesta pitelemisestä; mutta äitini, joka hänen oikkujansa vallitsee, on kääntävä kaikki minulle kiitokseksi. Hevoseni on lujasti kiinni. Maalle, miekka, julmaan aikomukseesi! Onnetar, toimita heidät minun käsiini! Kertomus heidän yhtymäpaikastaan pitää täysin kutinsa; se mies ei tohdi minua pettää.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Luolan edusta.
(Belarius, Guiderius, Arviragus ja Imogen tulevat luolasta.)
BELARIUS (Imogenille).
Sin' et voi hyvin. Tänne luolaan jää;
Tulemme luokses metsästettyämme.
ARVIRAGUS.
Jää, veljyt! Olemmehan veljeksiä?