ARVIRAGUS.
En ketään. Varmaan hänest' erehdyitte.
BELARIUS.
Kenties; en ole kaukaan häntä nähnyt,
Mut kasvojen ei piirteit' ole aika
Vähääkään muuttanut; hän änkytti
Ja pärskytteli niinkuin tuokin. Varmaan
Se Cloten on.
ARVIRAGUS.
He tähän meiltä jäivät.
Hänestä veli selviää, ma toivon.
Sanovat julmaks häntä.
BELARIUS.
Tuskin vielä
Hän miehenäkään kauhua ja vaaraa
Voi älytä; vaikk' älyn puute usein
On syynä pelkoon. Katso veljeäsi!
(Guiderius palajaa, kantaen Clotenin päätä.)
GUIDERIUS.
Se Cloten oli hupsu, kukkaro
Rahasta tyhjä. Herkuleskaan hänelt'
Ei puhkais aivoja, kun niit' ei ole.
Jos tät' en tehnyt ois, niin näin se narri
Mun päätäni nyt kantais.
BELARIUS.
Mitä teit?
GUIDERIUS.
Sen tiedän: Clotenin vain otin pään,
Kuningattaren pojan mokoman.
Mua rosvoks sanoi, petturiksi; vannoi,
Ett' yksin meidät lannistais ja päämme —
Ne paikoillaan on vielä, kiitos taivaan! —
Naulaisi Lud'in porttiin.
BELARIUS.
Hukass' ollaan!
GUIDERIUS.
Mit' ottaa voivat, isä hyvä, muuta
Kuin henkemme, jot uhkas hänkin? Laki
Ei meitä suojaa. Miks siis arkailla
Ja sietää röyhkän lihatönkän uhkaa,
Ja lain pelosta antaa hänen olla
Yht'aikaa tuomari ja hirttomies?
Oliko siellä seuraa?