BELARIUS.
Emme nähneet
Niin päätäkään; mut tietystikin hällä
On seuruetta. Vaikka luonteens' onkin
Ikuista vaihtelua pahemmasta
Vain pahempaan, niin tok' ei hurjapäisyys,
Ei sula hulluuskaan niin mieltä veisi,
Ett' yksin tullut ois hän. Hoviss' ehkä
Hän kuuli, että henkipatto joukko
Tääll' elelee ja metsää käy ja kerran
Voi liitoks yhtyä; sen kuultuaan
Tapansa mukaan raivostui ja vannoi
Nutistaa meidät; mut ei luultavasti
Hän tullut yksin; sitä ei hän tohtis
Ja sit' ei sallittais. Siis syytä meillä
Pelätä, että ruumiilla on häntä
Pahempi päätä.
ARVIRAGUS.
Kohtalomme olkoon
Jumalten käsissä. Mut kaikitenkin
Tek' oikein veli.
BELARIUS.
Minulla ei tänään
Halua metsään; lähdön tekee raskaaks
Fidelen sairaus.
GUIDERIUS.
Miekall' omallaan,
Joll' uhkasi hän kaulaani, ma karsin
Häneltä pään. Sen tuonne lahteen viskaan
Luolamme taakse; mereen sieltä menköön
Kaloille kertomaan, ett' on hän Cloten,
Kuningattaren poika. Muusta viisi!
(Menee.)
BELARIUS.
Mut pelkään kostoa. Oi Polydor,
Tuot' ettet tehnyt ois! Vaikk' uljuutesi
Sua kaunistaa.
ARVIRAGUS.
Tuot' etten minä tehnyt,
Ett' yksin koston saisin! — Polydor,
Sua, veli, rakastan, mut kadehdinpa
Sinulta moista työtä. Oi, jos kosto,
Ja täyttä voimaa kysyvä, meit' etsis,
Ja vaatis vastuuseen!
BELARIUS.
On teko tehty.
Nyt jääköön metsästys. Ei syytä suotta
Hakea vaaraa. Luolaan käy! Fidele
Ja sinä, olkaa kokkina. Ma varron
Ravakan Polydorin palaamista
Ja heti hänet pöytään tuon.
ARVIRAGUS.
Fidele!
Oi, sairas raukka! Menen mielelläni.
Ja punaa häneen saadakseni, voisin
Teurastaa kylän täyden Cloteneita,
Ja sitä laupeudeksi ylistää.
(Menee.)