OSRICK. Kuningas, näette, on pannut vetoa, näette, että kahdessatoista hyökkäyksessä hänen ja teidän välillänne hän ei ehdi kolmea iskua edelle; hän on pannut kaksitoista yhdeksää vastaan; koetus olisi suoraa päätä tehtävä, jos teidän armonne suvaitsee vastata asiasta.
HAMLET.
Mitä, jos minä vastaan kieltämällä?
OSRICK. Tarkoitin sanoa, jos teidän armonne tahtoo panna oman persoonansa koetukselle.
HAMLET. Minä käyskelen täällä salissa; jos hänen majesteettinsa suvaitsee, niin on nyt se päivän aika, jolloin levähdän. Toimittakaa miekkoja; jos nuorta ritaria haluttaa ja kuningas pysyy päätöksessään, niin tahdon ma voittaa hänen puolestaan, jos voin; jos en, niin minulle siitä ei muuta jää kuin häpeä ja ylimääräiset iskut.
OSRICK.
Toimitanko hänelle asian näillä sanoilla?
HAMLET.
Niin, siihen suuntaan; koristukset voitte panna omasta päästä.
OSRICK.
Sulkeun nöyrimmästi teidän armonne suosioon.
HAMLET. Samoin, samoin. (Osrick menee.) — Hän tekee oikein, kun itse puolestaan puhuu, muuten ei yksikään kieli hänen tähtensä liikahtaisi.
HORATIO.
Se hyyppä juoksi pesästään munankuori päässä.
HAMLET. Hän kursasteli äitinsä rintoja, jo ennenkuin imi niitä. Näin on hän — ja moni muukin samaa parvea, johon meidän kurja aikakautemme on niin narrimaisesti ihastunut, — vain oppinut ajan käytösparren ja pintapuolisen puhetavan, jonkinlaisen kuohuvan sekasotkun, joka auttaa heitä kaikkein tyhmimmissä ja sukkelimmissa keskusteluissa; mutta puhallappa niihin koetteeksi, niin räjähtävät vesikellot rikki.