ROSENCRANZ.
Täyden ylimyksen lailla..
GYLDENSTERN.
Mut paljon pakoittaa hän koitti mieltään.
ROSENCRANZ.
Hän säästäin kyseli, mut kysymyksiin
Auliisti aivan vastas.
KUNINGATAR.
Koitittenko
Esittää hälle jotain huvitusta?
ROSENCRANZ.
Niin, jalo rouva, sattumalta tiellä
Näyttelijöitä tapasimme; hälle
Sen kerroimme, ja jonkun ilon näytti
Se hälle tuottavan. He hoviss' ovat,
Ja, niinkuin luulen, käsky heili' on näyttää
Tän' iltana jo hälle.
POLONIUS.
Aivan oikein;
Ja näytäntöön mun kauttani hän kutsuu
Molemmat teidän majesteettinne.
KUNINGAS.
Halusta aivan; sangen hauskaa mulle,
Ett' on hän sillä päällä. Hyvät herrat,
Hänt' yhä vietelkää ja kiihoitelkaa
Huveihin moisiin.
ROSENCRANZ.
Kyllä, majesteetti.
(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)
KUNINGAS.
Sinäkin, rakas Gertrud, jätä meidät.
Me salaa laitoimme, ett' tänne Hamlet
Nyt tulee ja, kuin sattumalta, täällä
Ophelian kohtaa, — Minä ja Polonius, —
Vakoojat lailliset, — niin asetumme,
Ett', itse näkymättä, kaikki näemme
Ja päättää voimme heidän yhdynnästään
Ja siitä, miten Hamlet käyttäytyy,
Tuo lemmentuskako se häntä vaivaa
Vai mikä.