OPHELIA.
Sain muistoja ma teiltä, prinssi hyvä,
Jotk' aikeess' olin aikaa teille jättää;
Ne ottakaa, ma pyydän.
HAMLET.
En, en suinkaan;
En koskaan teille mitään antanut.
OPHELIA.
Kyll' annoitte, sen hyvin muistanette,
Ja lisäks sanoilla niin viehkeill', että
Niist' arvo lahjan karttui; pois ne viekää,
On tuoksu niistä mennyt; rikkaat lahjat,
Jalolle luontehelle köyhiks muuttuu,
Kun rakkautta antajalta puuttuu.
Kas, tuossa, hyvä prinssi.
HAMLET.
Ha, ha, oletteko siveä?
OPHELIA.
Prinssi!
HAMLET.
Oletteko kaunis?
OPHELIA.
Mitä tarkoitatte, prinssi?
HAMLET. Jos olette siveä ja kaunis, niin älkää salliko siveytenne seurustella kauneutenne kanssa.
OPHELIA.
Voiko, prinssi hyvä, kauneudella olla parempaa seuraa kuin siveys?
HAMLET. Voi hyvinkin, sillä kauneuden voima voi pikemmin tehdä siveyden parittajaksi, kuin siveyden valta voi tehdä kauneuden kuvakseen. Tuo kuului muinoin hiukan oudolta, mutta nykyaika näyttää sen todeksi. Minä rakastin teitä muinoin.