FALSTAFF. Vaikka pari tuhatta, kaunis nainen; minä suvaitsen sinua kuulla.
R. REIPAS. Täällä on eräs rouva Virta, teidän armonne; — pyydän, tulkaa vähän lähemmäksi tänne. — Minä itse asun herra tohtori Cajuksen tykönä.
FALSTAFF. Hyvä! Jatka! Rouva Virta, sanot, —
R. REIPAS. Siinä olette ihan oikeassa, teidän armonne; mutta olkaa hyvä, teidän armonne, vähän lähemmäksi tänne.
FALSTAFF. Vakuutan, että kukaan ei meitä kuule: omaa väkeä vain, omaa väkeä.
R. REIPAS. Niinkö? Taivas heitä siunatkoon ja tehköön heidät palvelijoikseen!
FALSTAFF. No niin: rouva Virta, — mitä hänestä?
R. REIPAS. Ah, herra, hän on hyvä luontokappale. Hyväinen taivas, te olette, teidän armonne, aika velikulta. No, no, taivas anteeksi antakoon teille ja meille kaikille, sitä rukoilen.
FALSTAFF. Rouva Virta; — no siis: rouva Virta, —
R. REIPAS. No niin, lyhyestä tärkimpään. Te olette pannut hänet niin hulluun myllyyn, että on vallan ihme ja kumma. Kaikista paras hoviherra, kun hovi täällä Windsorissa luseerasi, ei olisi voinut panna häntä niin hulluun myllyyn. Ja kuitenkin niissä oli ritareita ja loordeja ja aatelismiehiä, ja kaikilla kuomivaunut; niin, totta totisesti, vaunut toistensa jälkeen, kirje toisensa jälkeen, lahja toisensa jälkeen; ja haiskahtivat niin hyvälle — pelkkää myskiä kaikki! — ja kahisivat, totta totisesti, silkissä ja kullassa; ja semmoiset valiosanat ja semmoiset viinit ja sokerit, kaikkein parasta ja sominta sorttia, että niillä olisi voinut voittaa vaikka minkä naisen sydämmen; ja, totta totisesti, hän ei heihin edes vilkaissut. — Itse olisin voinut saada kaksikymmentä enkeliä tänä aamuna; mutta minä annan palttua koko enkeleille, jos ne on semmoista sorttia, kuin sanotaan, ja jos ei kaikki käy kunniallisesti; — ja, totta totisesti, he eivät saaneet häntä senkään vertaa suostumaan, että olisi ryypäissyt samasta pikarista kuin kaikkein plookin heistä; ja kuitenkin niissä oli kreivejä, vieläpä henkivartijoitakin;[13] mutta, totta totisesti, se kaikki on hänestä yhtä.