FALSTAFF. Olisiko teidän tuliselle lemmenkiihkollenne siitä mitään hyvää, että minä voittaisin sen, mitä itse halaatte? Minusta te määräätte itsellenne sangen nurinpuolisen parannuskeinon.
VIRTA. Mutta käsittäkäähän mitä tarkoitan. Hän elää niin turvallisena kunniansa puhtaudessa, että sydämmeni turmelus ei tohdi näyttäytyä; hän on liian helottava suoraan katseltavaksi. Jos olisi hallussani jokin havainto, kun häntä lähestyn, niin olisi toiveillani esimerkki ja todistus, millä suositella itseään. Voisin silloin hänet karkoittaa noista hänen siveytensä, maineensa, aviolupauksensa ja tuhansien muiden puolustuskeinojansa varustuksista, jotka nyt ovat vahvana vastassani. Mitä sanotte siitä, sir John?
FALSTAFF. Herra Ojanen, ensiksi rohkenen ottaa rahanne; sitten antakaa minulle kätenne; ja lopuksi, niin totta kuin olen aatelismies, niin saatte, jos tahdotte, Virran vaimon haltuunne.
VIRTA. Oi, hyvä herra!
FALSTAFF. Saatte, minä sen sanon.
VIRTA. Ei raha ole esteenä, sir John, ei sitä tarvis säästää.
FALSTAFF. Ei rouva Virta ole esteenä, herra Ojanen, ei häntä tarvis säästää. Hän on itse — sen voin teille sanoa — tilannut minut luokseen; juuri kun te tulitte, niin hänen apurinsa, hänen välijuoksiaimensa läksi täältä; sanon, että kello kymmenen ja yhdentoista välissä olen hänen luonaan, sillä siihen aikaan hänen miehensä, se kirottu mustasukkainen kanalja, on tiessään. Tulkaa luokseni illalla, niin saatte kuulla, kuinka on käynyt.
VIRTA. Tuttavuutenne on oikein siunaus minulle. Tunnetteko tuon Virran, hyvä herra?
FALSTAFF. Hirteen se köyhä sarvipää saatana! En häntä tunne; — kuitenkin teen väärin, kun sanon häntä köyhäksi. Sanotaan että sillä mustasukkaisella aisankannattajalla on rahaa kuin roskaa; sen vuoksi hänen vaimonsa onkin niin viehättävä minun silmissäni. Käytän häntä avaimena tuon sarvipään kassakaappiin, ja siellä aion elojuhlaani viettää.
VIRTA. Hyvä olisi, jos tuntisitte tuon Virran, että voisitte karttaa häntä, jos hänet näkisitte.