LAIHANEN. Niin ikään minun, herra Virta. Me olemme luvanneet syödä päivällistä neiti Annan kanssa, ja minä en syö sanaani, vaikka saisin rahaa jos kuinka paljon.
HÖLLÖNEN. Olemme jo kauan havitelleet naimiskauppaa Anna Paason ja orpanani Laihasen välillä, ja tänään on määrä saada vastaus.
LAIHANEN. Toivon saavani teidän suostumuksenne, isä Paaso.
PAASO. Sen saatte, herra Laihanen; olen täydellisesti teidän puolellanne; mutta vaimoni, herra tohtori, pitää kokonaan teidän puoltanne.
CAJUS. Eh, parbleu! ja tyttö minu rakasta; minu huushollerska Reipas sano minu se.
ISÄNTÄ. Mitä sanotte nuoresta herra Fentonista? Hän hyppii, hän tanssii, hänellä on nuoren silmät, hän kirjoittaa runoja, hän puhuu juhlapäivä-kieltä, hän hajahtaa kuin huhti- ja toukokuu; hän sen ottaa, hän sen ottaa! hän on onnipoika, hän sen ottaa.
PAASO. Ei minun suostumuksellani, sen voin taata. Sillä nuorella herralla ei ole niin mitään; hän on ollut sen hurjan prinssin[16] ja Poinsin toveri; hän on liian ylhäinen meille; hän tietää liian paljon. Ei, hän ei saa onneensa solmuakaan sitoa minun varallisuuteni sormella; jos hän tytön tahtoo, niin ottakoon hänet semmoisenaan; minun varani noudattavat minun tahtoani, ja minun tahtoni ei kulje sitä tietä.
VIRTA. Pyydän oikein hartaasti, tulkaa edes jotkut teistä luokseni päivälliselle; paitse ruokaa saatte huvitustakin: näytän teille kumman otuksen. — Herra tohtori, teidän täytyy tulla, — teidän myös, herra Paaso — ja teidän, herra pastori.
HÖLLÖNEN. No, hyvästi sitten; sitä paremmin me voimme naimiskauppoja hieroa herra Paason tykönä.
(Höllönen ja Laihanen menevät.)