VIRTA. Ja kuinka onnistui?
FALSTAFF. Sangen onnettomanlaisesti, herra Ojanen.
VIRTA. Kuinka niin? Oliko hän muuttanut mieltä?
FALSTAFF. Ei, herra Ojanen; mutta tuo mulkoileva sarvipää, hänen miehensä, herra Ojanen, joka elää yhtämittaisessa mustasukkaisuuden humussa, tuli kotiin juuri parhaan kuherruksen hetkenä, kun vastikään olimme syleilleet, suudelleet, valat vannoneet ja, niin sanoakseni, huvinäytelmän johdannon suorittaneet, ja hänen kintereillään koko liuta kumppaneita, joita hän hullupäissään oli sinne haalinut ja houkutellut — ajatelkaas muka nuuskimaan hänen talostaan hänen vaimonsa rakastajaa.
VIRTA. Mitä? Teidänkö siellä ollessanne?
FALSTAFF. Minun siellä ollessani.
VIRTA. Ja hakiko hän teitä eikä löytänyt?
FALSTAFF. Saatte kuulla. Hyvän onnen sallimuksesta tuli samassa sisään rouva Paaso ja toi tiedon Virran tulosta, ja hänen neuvostaan ja rouva Virran neuvottomuudesta he pistivät minut pyykkikoppaan.
VIRTA. Pyykkikoppaan!
FALSTAFF. Niin, jumalauta, pyykkikoppaan; sulloivat minut siihen likaisten paitojen ja alushameiden, sääryksien, tahraisten sukkien ja rasvaisten ruokaliinojen sekaan, niin että siellä, herra Ojanen, oli inhottavin sekoitus sikamaisimpia hajuja, mitä koskaan on kenenkään nenään lemunnut.