CASSIUS.
Armoa, Caesar! Armoa!
Näin maahan jalkais juureen Cassius lankee
Ja armoitusta Cimberille kerjää.
CAESAR.
Ma heltyisin, jos oisin teidän-moinen;
Rukous mua taivuttais, jos itse
Rukouksiin taipuisin; mut vankka olen
Kuin pohjantähti, jota kiinteämpää
Ja lujempaa ei taivaall' ole toista.
Tuhannet säihkyt ilman kannen kirjaa,
Jokainen tult' on ja ne loistaa kaikki,
Mut paikkansa vaan pitää yksi niistä.
Niin mailmakin, se ihmisiä täynn' on,
He lihaa, verta ovat, aistit heill' on;
Mut tiedän heissä yhden vaan, jok' aina
Vakaana, järkähtämätönnä seisoo.
Ja tuo ett' olen minä, siitä näytän
Es'merkin nyt, kun lujasti ma vaadin
Maanpakoon Cimberin, ja vaateessani
Lujana pysyn myös.
CINNA.
Oi, Caesar —
CAESAR.
Pois!
Olympiako siirtää tahdot?
DECIUS.
Suuri Caesar, —
CAESAR.
Haa! Eikö turhaan polvistunut Brutus?
CASCA.
Siis, puhukaa te, kädet, puolestani.
(Casca lyö tikarinsa Caesarin niskaan. Caesar tarttuu hänen
käsivarteensa. Silloin häneen iskevät tikarinsa muut liittolaiset
ja viimeiseksi Marcus Brutus.)
CAESAR.
Sinäkin, Brutus? — Kaadu sitten, Caesar!
(Kuolee. Senaattorit ja kansa peräytyvät säikäyksestä.)