PULMA. Ei suinkaan; vakuutan, että muuri on revittty maahan, joka erotti heidän vanhempansa. Suvaitsetteko katsella epilogia tai kuulla bergomaski-tanssia, jota kaksi meidän miehistä hyppelee?
THESEUS. Ei mitään epilogia, sitä pyydän. Kappaleenne ei kaipaa puolustusta. Älkää puolustelko! Kun näyttelijät ovat kaikki kuolleet, ei ole ketään moitittavaa. Totisesti, jos tämän kirjoittaja olisi näytellyt Pyramuksena ja hirttäytynyt Thisben sukkanauhaan, niin olisi tästä tullut kaunis murhenäytelmä; ja kaunishan se tosin nytkin on ja sangen hyvin toimitettu. Mutta tuokaa nyt se bergomaski-tanssinne nähtäväksi, ja jättäkää koko epilogi.
(Tanssia.)
THESEUS.
Yön rautakieli soi jo kahtatoista.
Levolle, rakkaat! Mörkö-aika joutuu.
Makaamme aamull' ehkä liian kauan,
Näin pitkälle kun yötä valvomme.
Mut jouduttipa sentään hidast' yötä
Tuo paksu ilve. Ystävät, nyt maata!
Ja neljätoista päivää yhtenään
Huveilla tätä juhlaa vietetään.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
(Puck tulee.)
PUCK.
Tiiker' ärjyy nälissänsä,
Susi kuuta ulvoo nyt,
Työmies kuorsaa pirtissänsä
Päivän töistä väsynyt.
Arinassa hiilos hohkaa,
Huhkain huutaa, valittaa,
Sairas tuskissansa ohkaa,
Lähtöänsä valmistaa.
Tähän aikaan yöstä itse
Haudatkin ne aukenee,
Kirkkotarhan ympäritse
Aavehet ne astelee.
Ja me, keijut, kiertelemme
Valjakkoa kuuttaren,
Aurinkoa pakenemme
Pimeässä hiipien.
Nyt on iloa: ei tohdi
Hiirikään nyt hiiskahtaa.
Itse käyn ma luutaan kohti,
Rikat työnnän oven taa.
(Oberon ja Titania seurueineen tulevat.)
OBERON.
Valaiskaa nyt päivän suussa
Himmeäksi sali tää!
Keveään kuin lintu puussa,
Keijukaiset, hyppikää!
Lauluani noudatelkaa,
Laulakaa ja sipsutelkaa!