PÄÄKKÖ. Te Matti Hotka, pelaatte Thisben äitiä. — Tuomo Kirso, kattilanpaikkuri!
KIRSO. Tässä, Pietari Pääkkö.
PÄÄKKÖ. Te Pyramuksen isää; minä itse Thisben isää; Puutiainen, nikkari, jalopeuraa. — Ja näinhän, toivon ma, on koko komelja reilassa.
PUUTIAINEN. Onko jalopeuran osa puhtaaksi kirjoitettu? Jos se on, niin pyydän, että saisin sen nyt; minulla on niin huono ulkomuisti.
PÄÄKKÖ. Voitte lasketella omasta päästänne; teidän ei tarvitse muuta kuin kiljua.
PULMA. Enkö minä saisi pelata jalopeuraa myöskin. Lupaan kiljaista, niin että oikein sydäntä hiipaisee; kiljaisen niin että herttua huutaa: "vielä kerran! vielä kerran!"
PÄÄKKÖ. Mutta jos kiljutte liian kamalasti, niin voitte säikäyttää herttuattaren ja naiset huutamaan, ja siitähän helposti kaikki joutuisimme hirsipuuhun.
KAIKKI. Niin, hirsipuuhun joutuisimme joka sorkka.
PULMA. Aivan niin, hyvät ystävät, jos te säikäytätte naiset järjiltään, niin ovat he kyllä niin järjettömät, että hirttävät meidät; mutta minä koetan karauttaa ääntäni, niin että kiljun niin lystikkäästi kuin maitokyyhky; kiljun niin, että luulisitte kuulevänne satakielen.
PÄÄKKÖ. Te ette voi muuta pelata kuin Pyramusta, sillä Pyramus on kaunis katsannoltaan, niin pulska mies, että semmoisia ainoastaan pyhäpäivin näkee, rakastettava, hienon hieno teikari; siis, teidän tulee kaikin mokomin pelata Pyramusta.