TRANIO. Kuka te olette, herra, kun uskallatte lyödä minun palvelijaani?
VINCENTIO. Kukako minä olen? Kuka te sitten olette, herrani? — Oo, te kuolemattomat jumalat! Senkin koreiltu lurjus! Silkkitakki! Samettihousut! Heleänpunainen viitta! Suippuhattu! — Olen hukassa! Olen hukassa! Sillaikaa kuin minä istun kotona ja säästän, niin poikani ja palvelijani tuhlaavat kaikki yliopistossa.
TRANIO. Mitä? Mikä nyt sitte on?
BAPTISTA. Mitä? Onko mies hullu?
TRANIO. Hyvä herra, puvustanne päättäen näytätte olevan vanha, hiljainen herrasmies, mutta sanoistanne luulisi teidät hulluksi. Hyvä herra, mitä se teitä koskee, jos minä kuljen helmissä ja kullassa? Minulla on siihen varaa, kiitos hyvän isäni.
VINCENTIO. Isäsi, senkin konna! Hän on purjeenneuloja Bergamossa.
BAPTISTA. Erehdytte, herraseni, erehdytte! Sanokaa kuitenkin, minkä luulette hänen nimensä olevan.
VINCENTIO. Hänen nimensäkö? Niinkuin minä en tietäisi hänen nimeään! Minä olen hänet kolmivuotiaasta kasvattanut, ja hänen nimensä on Tranio.
MAJISTERI. Mene tiehesi, senkin hupsu aasi! Hänen nimensä on Lucentio; ja hän on minun ainoa poikani ja tilojeni perijä, minun, signior Vincention.
VINCENTIO. Lucentio? Ah, hän on herransa murhannut! — Vangitkaa hänet, vaadin sitä herttuan nimessä! — Oi, poikani, poikani! — Sano minulle, senkin konna, missä on poikani Lucentio?