GLOSTER.
Häpeäteko, totisesti ruma
Halvankin työksi, sitä enemmän
Ritarin, päällikön ja johtomiehen.
TALBOT.
Kun tämä tähtikunta perustettiin,
Sen ritar' oli ylhäissukuinen,
Ylevä, urhoollinen, uskalias,
Sodassa kunniaan ja arvoon noussut,
Hädässä uljas, surmaa pelkäämätön,
Ja vankkumaton missä vaara suurin.
Se, joss' ei mieltä ole tämänlaista,
Se, pyhän ritar'arvon valtaajana,
Häpäisee kunniakkaan tähdistön,
Ja pitäis — tuomariks jos minä kelpaan —
Mokoma karkoittaa kuin lehtolaps,
Jok' ylhäisverest' ylvästellä kehtaa.
KUNINGAS HENRIK.
Sa, maasi tahra, tuomiosi kuule:
Pois, maasta pois, sa, ollut ritari;
Nyt kuolon uhall' olet henkipatto. —
(Fastolfe menee.)
Nyt, protektori, kirje lukekaa,
Jok' äsken saapui setä Burgundilta.
GLOSTER.
Mit' aattelee, kun arvonimen muuttaa?
Paljaaltaan "kuninkaalle", eikä muuta.
Hän eikö muista, ken on majesteetti?
Vai säädytön tuo päällekirjoitusko
Vain hyvän tahdon muutost' osoittaa?
Saas nähdä: — (Lukee.)
"Ominaisist' eri syistä
Ja maani häviötä hellien
Ja niiden haikeata valitusta,
Jotk' ovat sorrossanne riutuneet,
Tuhoisen heitän liittonne ja yhdyn
Taas Kaarleen, Ranskan todelliseen herraan."
Petosta julmaa! Onko mahdollista,
Ett' ystävyyden, liiton, valan kanssa
Noin viekas teeskely ja vilppi viihtyy?
KUNINGAS HENRIK.
Mitä? Onko setä Burgund kapinassa?
GLOSTER.
On, prinssi, ja nyt vihamiehenne.
KUNINGAS HENRIK.
Ja sekö pahin, mitä kirjeess' on?
GLOSTER.
Se pahin on; ja muuta siin' ei ole.
KUNINGAS HENRIK.
No, siis, lord Talbot häntä puhutelkoon
Ja tästä häväisystä rangaiskoon. —
Kuink' on, mylord? Te siihen tyydyttekö?