VERNON.
Hänen, mylord, hän mua loukannut on.
BASSET.
Ja minä hänen; hän mua loukannut on.
KUNINGAS HENRIK.
Mik' on se loukkaus, josta valitatte?
Se minun tietää suokaa, sitten vastaan.
BASSET.
Kun Englannista Ranskaan purjehdin,
Tuo tuossa herjaavin ja häijyin kielin
Mua tästä ruusust' ilkkui, jota kannan,
Sanoen että verinen sen väri
Kuvailee isäntäni hävyn punaa,
Kun ykspäisesti totuuden hän kielsi
Eräässä riitaisessa jutussa
Hänen ja Yorkin herttuan välisessä, —
Pait muuta halpaa herjapuhetta.
Nää raa'at syytteet kumotakseni
Ja isäntäni maineen puolustukseks
Vetoan aseoikeuden apuun.
VERNON.
Minulla sama pyyntö, majesteetti.
Hän vaikka kavalin ja liukkain kielin
Silata koittaa julkeit' aikeitaan,
Niin tietkää, hän se ensin riidan nosti;
Hän tästä merkist' ensin närkästyi
Ja sanoi, että tämän kukan kalveus
Ilmaisi herrassani sydänt' arkaa.
YORK.
Somerset, eikö sopis heittää kiukku?
SOMERSET.
York, salavihanne se esiin pyrkii,
Vaikk' yritätte viekkaasti sen peittää.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, kuinka sairaat ihmisaivot hourii,
Näin turhan turhasta kun asiasta
Voi syntyä noin kiivas lahkoriita!
Te, rakkaat langot, York ja Somerset,
Sopikaa pois ja rauha pitäkää.
YORK.
Tään riidan ensin miekka ratkaiskoon;
Sitt' esittäköön majesteetti rauhaa.
SOMERSET.
Ei muita koske riita tää kuin meitä,
Siis meidän suotakoon se ratkaista.