(Nuori Clifford tulee.)
NUORI CLIFFORD.
Tuho ja häpeä! Pois kaikki kaikkoo.
Sekasorron pelko tuo, ja sekasorto
Se haavoittaa, kun pitäisi sen auttaa.
Oi, sota, sinä hornan sikiö,
Jot' aseenansa taivaan viha käyttää,
Nyt koston tulikekäleitä viskaa
Poviimme jäisiin! — Kukaan ei saa väistää:
Ken oikea on soturi, ei helli
Se itseään, ja itseään ken hellii,
Se luonnostaan ei saa, vaan sattumalta
Urohon nimen. —
(Huomaa isänsä ruumiin.)
Sorru, inha mailma!
Viimeisen päivän lieska ennen aikaans'
Yhdeksi sulattakoon maan ja taivaan!
Nyt mailman tuomiotorven räikkä soikoon,
Ja heikot pikku-äänet vaietkoot! —
Oi, kallis isä, osasiko oli
Menettää rauhaan nuoruutes, ja sitten,
Vanhuuden hopeoihin puettuna
Ja kunnian ja levon päivinäsi,
Noin kuolla hurjaan taisteluun? — Tuo näky
Kivettää sydämmeni; kivest' olkoon,
Niin kauan kuin se mun on! York hän meidän
Ei säästä vanhuksia; minäkään siis
En heidän lapsiansa; immen kyynel
On mulle samaa mitä kaste lieskaan;
Ja kauneus, josta leppyy tyrannitkin,
Vihani liekkiin öljyä vain kaataa.
Täst'edes säälistä en tietää tahdo;
Jos lapsen kohtaan Yorkin suvusta,
Niin useammiks kappaleiks sen silvon
Kuin Absyrtuksen hurja Medea.
Mainetta tahdon niittää julmuudella.
Sa, uusi pirsta vanhan Clifford-suvun,
(Nostaa maasta ruumiin.)
Niin kuin Aeneas vanhaa Anchisesta,
Sua minä miehen-harteillani kannan.
Mut taakkaa elävää Aeneas kantoi.
Ei vain niin raskasta kuin tämä tuska.
(Menee.)
(Richard Plantagenet ja Somerset tulevat taistellen;
Somerset kaatuu.)
RICHARD.
Niin, makaa sinä siinä! —
Nyt kurjan olutkrouvin kilven alla,
"Albansin pyhän linnan", Somerset
On tehnyt velhon kuuluks kuolemallaan.
Äl' uuvu, miekka! Papit palvokoot
Vihamiehen eestä; prinssit tappakoot!
(Menee.)