BUCKINGHAM.
Täss' ovat ne, jotk' uskaltaa ja tahtoo
Sua häiritä. Siis tiedä, Cade: me tullaan
Kuninkaan lähetteinä kansalle,
Jot' olet sinä harhaan johtanut;
Ja armon julistamme jokaiselle,
Ken luopuu sinusta ja menee kotiin.
CLIFFORD.
No, kansalaiset, mitä? Suostutteko
Ja tartutteko armoon tarjottuun,
Vai roistojenko kera surmaan käytte?
Ken kuninkaan on mies ja armoon taipuu,
Se hattuansa heilutelkoon, huutain:
Jumala kuningasta varjelkoon!
Ken tätä vihaa sekä tämän isää,
Viidettä Henrikkiä, Ranskan vitsaa,
Asettaan puistakoon ja menköön matkaan.
KAIKKI.
Jumala kuningasta varjelkoon!
CADE. Mitä, Buckingham ja Clifford, oletteko te noin urheita poikia? — Ja te, halvat moukat, uskotteko te häntä? Tahdotteko välttämättä mennä hirteen, armo kaulassa? Siksikö miekkani on murtanut Lontoon portit, että te minut hylkäisitte Valkean-hirven luona Southwarkissa? Luulin, ettette koskaan heittäisi aseitanne, ennenkuin olisitte takaisin voittaneet vanhan vapautenne; mutta te olette kaikki raukkoja ja pelkureita ja mielellänne elätte aateliston orjuudessa. Taittakoot he vain selkänne taakoillaan, viekööt huoneet päänne päältä, raiskatkoot vaimonne ja tyttärenne teidän silmäinne edessä; mitä minuun tulee, niin minä nyt ponnistain vain yhden puolesta, ja niin — Jumalan kirous teitä kaikkia kohdatkoon!
KAIKKI.
Me seuraamme Cadea, me seuraamme Cadea.
CLIFFORD.
Cade hänkö Henrik viidennen on poika,
Kun kiljaisitte häntä seuraavanne?
Hän Ranskaan teidät johtaako ja tekee
Halvimmastakin herttuan ja kreivin?
Ah! Häll' ei kotia, ei pakopaikkaa;
Ja muu ei häntä elätä kuin saalis,
Jonk' ystäviltänne ja meiltä ryöstää.
Oi häpeää, jos, teidän kiistellessä,
Nuo voittamanne vauhkot ranskalaiset
Meritse saapuis teidät voittamaan!
Jo tässä kansais-sodassa ma heidät
Näen Lontoon kaduill' ylvästelevän,
Kiljaisten jokaiselle: Villageois!
Ei, ennen tuhat Cadea kaatukoon,
Kuin että Ranskan armoon taipuisitte!
Pois Ranskaan, voittamaan min menetitte!
Englannin kotiranta säästäkää!
Rahaa on Henrikillä, teillä voimaa;
Jumal' on apumme, ja voitto varma.
KAIKKI.
Eläköön Clifford! Eläköön! Me seuraamme kuningasta ja Cliffordia.
CADE. Voiko höyhentäkään niin herkästi sinne ja tänne puhaltaa kuin tuota joukkoa? Henrik viidennen nimi vetää heidät senkin satoihin onnettomuuksiin ja panee heidät jättämään minut pulaan. Näen jo, kuinka lyövät päänsä yhteen hyökätäkseen minun kimppuuni. Miekkani minulle tietä raivatkoon, sillä tänne ei auta jäädä. — Helvetin ja perkeleitten uhallakin hyökkään suoraa päätä teidän lävitsenne; ja taivas ja kunnia olkoot todistajani, ettei rohkeuden puute minussa, vaan ainoastaan seuralaisteni halpa ja häpeällinen petos ajaa minut käpälämäkeen.
(Menee.)
BUCKINGHAM.
Pakoonko lähti? Takaa ajakaa!
Ken hänen päänsä kuninkaalle tuo,
Se tuhat kruunua saa vaivastansa.