CLIFFORD.
Vaikk' oisi tässä veljeskin, niin sinun
Ja niiden henkeen kostoni ei tyytyis.
Vaikk' esi-isäis haudat auki loisin
Ja lahot kirstut vitjaan ripustaisin,
Ei lientyis vihani, en rauhaa sais.
Jos Yorkin suvust' ainoankin näen,
Niin on kuin mieltä riivais raivotar.
Ja kunnes sukupuuttoon juuritan
Sen hornan heimon, elän helvetissä.
Siis — —
(Nostaa kätensä.)
RUTLAND.
Rukoilla suo mun, ennenkuin ma kuolen!
Sua rukoilen: mua sääli, rakas Clifford!
CLIFFORD.
Niin säälin, niinkuin miekan kärki säälii.
RUTLAND.
En loukannut sua ole; miks mun tapat?
CLIFFORD.
Mua isäs loukkas.
RUTLAND.
Ennen kuin ma synnyin.
On poika sulla: sääli hänen tauttaan,
Hän ettei sais — vanhurskas kun on luoja —
Mun-kaltaistani surmaa kostoksi.
Oi, elinkaudeks minut tyrmään kytke,
Ja jos ma aihett' annan suuttumukseen,
Vie silloin henki; nyt ei sulla syytä.
CLIFFORD.
Vai mull' ei syytä?
Isäsi tappoi isäni: siis, kuole!
(Lävistää hänet.)
RUTLAND.
Dii faciant, laudis summa sit ista tuae!