WARWICK.
Jos kiellät, niin sun päähäs niiden veri!
Sill' oikeus Yorkin aseitten on puolla.
PRINSSI.
Jos oikein se, min Warwick siksi sanoo,
Ei väärin ole mikään, kaikk' on oikein.
RICHARD.
Ken sinut siittikään, niin tuoss' on äitis:
Sinull' on, toden totta, äitis kieli.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Mut sin' et tule isään etkä äitiin,
Vaan inhaan, kuvattomaan hirviöön,
Jonk' onni merkki, sit' ett' osais karttaa
Kuin myrkkysammakkaa tai varkaan kieltä.
RICHARD.
Napolin rauta, Englannissa kullattu,
Jonk' isää puhutellaan kuninkaaksi —
Niinkuin jos mereks sanois lätäkön —
Sin' etkö häpeä, kun syntys tiedät,
Halpuuttas vielä kielin ilmaista?
EDWARD.
Sata puntaa olkihuiskasta,[2] jos sillä
Tuon riettaan itsetuntemukseen saisi!
Sua kauniimp' oli Helena, vaikk' onkin
Sun miehes Menelaus;[3] tuo viekas nainen
Hän Agamemnonin ei veljeä
Niin häväissyt kuin kuningastas sinä.
Tään isä Ranskan sydämmessä telmi,
Kuninkaan suisti, taltutti Dauphinin;
Ja säädystään jos olis Henrik nainut,
Niin vieläkin se säilyis sama loisto.
Mut kerjääjän kun otti vuoteeseensa
Ja köyhän isäs nosti apekseen,
Auringon silloin peitti sadekuuro,
Mi Ranskast' isän maineen huuhtoi pois
Ja kotimaassa kapinan sai aikaan.
Tään riidan syynä mikä muu kuin korskas?
Jos siivoll' oisit, nukkuis oikeutemme
Ja hellää kuningasta säälien
Vaateemme jättäisimme toiseen aikaan.
YRJÖ.
Mut kun me näimme, että aurinkomme
Keväimen sulle toi, ja ettei kesäs
Hedelmää meille tuonut, silloin kirveen
Me tunkeilevaan juurees iskimme;
Ja vaikka meitäkin sen terä repi,
Niin tiedä, — iskeä kun alamme,
Me emme lakkaa ennen, kuin sa kaadut
Tai kuuma veremme sun kasvus kastaa.
EDWARD.
Näin lujass' aikeessa sua taistoon vaadin,
Enk' enää suostu keskusteluun, koska
Hyvältä kuninkaalta puheen kielsit. —
Soi, torvi! — Verilippu liehumaan!
Se voittoon meidät vie tai kuolemaan.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, viivy, Edward!
EDWARD.
Ei, torahammas! Nyt ei viipy auta:
Tää riita tänään tuhanten on hauta.