KUNINGAS HENRIK.
Tää tappelu on niinkuin aamun taisto:
Yö raukea ja virkku valo sotii,
Ja paimen, puhallellen kynsiinsä,
Ei tiedä oikein, onko yö vai päivä.
Se huojuu tänne, niinkuin vahva vesi,
Jot' ajaa virta taistoon tuulta vastaan;
Se huojuu tuonne, niinkuin sama vesi,
Jot' ajaa tuulen vimma väistymään.
Ja väliin voittaa virta, väliin tuuli;
Tuo milloin voimakkaampi, milloin tää;
Molemmat rynnätysten voittoon pyrkii,
Ja kumpikaan ei voita eikä väisty:
Näin tasapainoss' on tää julma sota.
Ma tähän mättähälle istuudun.
Jumala voiton suokoon kelle tahtoo!
Margareeta, vaimoni, ja Clifford minut
Pois taistost' uhittivat, vannoen
Ett' onni heillä on, kun olen poissa.
Oi, kuolla soisin, jos sen Herra soisi!
Tää maailma on pelkkää tuskaa, vaivaa.
Oi, Jumala! Kuink' onnellinen oisin,
Jos en ois parempi kuin halpa paimen
Ja kummull' istuisin, kuin tässä nyt,
Ja tiimalautaan juonteit' uurteleisin,
Jotk' osoittavat, kuinka hetket lentää,
Kuin monta minuuttia menee tuntiin,
Kuin monta tuntia on päivän mitta,
Kuin monta päivää tekee täydeks vuoden,
Kuin monta vuott' on ihmiselon määrä.
Kun tiedän sen, niin sitten ajan jaan:
Niin monta tuntia ma karjaa kaitsen,
Niin monta tuntia ma levähdän,
Niin monta tuntia ma rukoilen,
Niin monta tuntia ma huvittelen;
Niin mont' on päivää lampaat olleet tiineet,
Niin monta viikkoa, niin raukat poikii,
Niin monta vuotta, niin on villa-aika.
Näin hetket, tunnit, päivät, viikot, vuodet,
Kun määrän päähän ovat kulkeneet,
Lepoisaan hautaan vievät harmaan pääni.
Oi, elämätä suloist', autuasta!
Sulompi orapihlajankin varjo
On kaitsijalle lauman laupiaan
Kuin kaunis kultakatos kuninkaalle,
Jok' alamaisten pelkää petosta;
Niin totta, tuhat-, tuhat-kertaisesti!
Ja vihdoin, huono piimä paimenen,
Väetön, nahkaleiliin pantu juoma,
Puun viileässä varjoss' ettoneensa,
Kaikk' ilot, joista huoletonna nauttii,
Paremmat ruhtinaan on herkkuja
Ja kultamaljoiss' uhkuilevaa juomaa
Ja unta taidokkaalla vuoteella,
Miss' suru, epäilys ja petos väijyy.
(Sotamelskettä. Eräs poika, joka on tappanut isänsä,
tulee vetäen ruumista perässään.)
POIKA.
Se tuuli paha, jost' ei ole hyvää.
Tuon miehen käsikähmäss' äsken tapoin;
Sill' ehkä kolikoit' on taskussa,
Ja minä, joka nyt ne hänelt' otan,
Ehk' ennen iltaa henkeni ja ne
Toiselle annan, niinkuin tämä mulle.
Ken on hän? — Herran tähden! Isän kasvot,
Jonk' erheessä ma tapoin taistelussa!
Oi, inhaa aikaa, moisen työn kun siittää!
Mun Lontoost' ajoi tänne kuningas;
Isäni, jok' on Warwick-kreivin mies,
Tuo Warwick ajoi Yorkin puolueeseen.
Ja minä, joka hältä hengen sain,
Nyt kädelläni hengen hältä riistin. —
Anteeksi, taivas! Mitä tein, en tiennyt. —
Anteeksi, isä! En sua tuntenut. —
Nuo verihaavas pesen kyynelin;
Nyt vaiti, kunnes kyyneltulva suupuu.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, kauhun näkyä! Oi, verist' aikaa!
Kun jalopeurat sotii pesistään,
Niin syyttömät saa lampaat riidan maksaa.
Mies-parka, itke! Kyynel kyyneleeltä
Ma tahdon sua auttaa itkemään,
Siks että silmämme ja sydämmemme,
Kuin kävisivät keskinäistä sotaa,
Sokenee kyyneliin ja tuskaan murtuu.
(Isä, joka on tappanut poikansa,
tulee kantaen ruumista sylissään.)
ISÄ.
Sa, joka vastarintaa teit kuin mies,
Pois anna kultas, jos on kultaa sulla:
Sadoilla miekaniskuilla sen ostin.
Mut mitä? Nuoko vihamiehen kasvot?
Ah! Ei, ei! Ainut poikani se on!
Oi, laps! Jos sinussa on hengen häivää,
Niin silmäs avaa: katso, minkä ryöpyn
Sydämmeni myrsky valaa haavoillesi,
Jotk' ovat sydämmen ja silmäin surma. —
Armahda, Herra, tätä kurjaa aikaa! —
Oi, mitkä petomaiset teurastyöt,
Soaistut, villityt ja luonnottomat,
Tää verivaino päivittäin saa aikaan! —
Isältäs, laps, sait henkes liian varhain,
Ja liian myöhään hän sen sulta otti.
KUNINGAS HENRIK.
Voih voihkinaa ja kaiken tuskan tuskaa!
Oi, kuoloni jos vois nää kauhut estää!
Armahda, taivas, armahda! — Tuon kasvoill'
On ruusu punainen ja valkoinen,
Riitaisten sukujemme turman-värit:
Verensä purppurainen toista kuvaa,
Ja toista kalvas poski muistuttaa.
Yks kuihtukoon, ja toinen kukkikoon!
Tuhannet ihmishenget muuten kuihtuu.
POIKA.
Oi, kuinka äiti isän kuolemasta
Nyt mua soimaa, eikä lepy koskaan!
ISÄ.
Oi, pojan surmasta nyt puolisoni
Menehtyy itkuun, eikä lepy koskaan!
KUNINGAS HENRIK.
Oi, kuinka näistä töistä kuningastaan
Nyt kansa moittii, eikä lepy koskaan!