Ranska. Huone kuninkaanlinnassa.
(Torventoitauksia. Kuningas Ludvig ja Bona tulevat seurueineen.
Kuningas asettuu valtaistuimelle. Sen jälkeen tulevat sisään
kuningatar Margareeta, prinssi Edward ja Oxfordin kreivi.)
KUNINGAS LUDVIG.
Englannin arvo kuningatar, istu
Viereemme tähän, kaunis Margareeta;
Ei säätys eikä syntys arvoist' ole,
Sin' että seisoisit, kun Ludvig istuu.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Suur' Ranskan valtias, ei! Margareeta
Nyt laskee purjeens', oppii palvelemaan,
Kun käskee vallat. Hyvään entis-aikaan
Ma Albionin olin kuningatar,
Mut oikeuteni alas polki turma
Ja maahan minut painoi häpeään;
Siin' onnineni istua mun täytyy
Ja halpaan asemaani taipua.
KUNINGAS LUDVIG.
Mik' epätoivoos syynä, kaunis sisko?
KUNINGATAR MARGAREETA.
Se syy, mi silmät täyttää kyynelin,
Sydämmen suruun sortaa, kielen salpaa.
KUNINGAS LUDVIG.
Mik' olkoonkin, niin pidä tapas aina:
Viereeni istu; (Istuttaa hänet viereensä.) onnen ikeen alle
Et nöyristää saa niskaas; uljas mieles
On joka vauriosta riemuitseva.
Surusi suoraan kerro, Margareeta;
Se autetaan, jos Ranska auttaa voi.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Rohkaisee hellä puhees synkkää mieltä
Ja mykän surun panee haastamaan.
Siis tietköön jalo Ludvig, että Henrik,
Mun sydämmeni ainut valtias,
On kuninkaasta tehty henkipatoks
Ja maanpaossa nyt on Skotlannissa,
Kun Edward, Yorkin pöyhkä herttua,
On valtikan ja vallan anastanut
Englannin voidellulta kuninkaalta.
Se syy, miks minä, kurja Margareeta,
Ja Henrikin tää poika, Edward-prinssi,
Kohtuullist' apua sult' anomme.
Jos sinä kiellät, mennyttä on kaikki.
Skotlanti tahtois auttaa, mut ei voi;
On päärejä ja kansaa eksytetty,
Varat on viety, väki paoss' on,
Ja oma tilamme on toivoton.
KUNINGAS LUDVIG.
Sa kärsinnällä liennä myrskyä,
Niin minä mietin, miten myrskyn tyynnän.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Jos aikailemme, kasvaa vihollinen.