KUNINGAS LUDVIG.
No, sisar, anna kuulla päätöksesi.
BONA.
Sun myöntös tai sun kieltos on myös minun.
(Warwickille.) Mut tunnustan, ett' usein tätä ennen,
Kun kuninkaanne ansioista kuulin,
Rakkauteen korva kiusas järkeä.
KUNINGAS LUDVIG.
Siis, Warwick: Edward sisaremme saakoon.
Ja heti määräys tehtäköön, mit' antaa
Kuninkaan tulee hälle eläkkeeksi,
Jok' oisi myötäjäisten mukainen. —
Margareeta todistakoon, että Bona
Englannin kuninkaan on kihlattu.
PRINSSI.
Edwardin, — Englannin ei kuninkaan.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Kavala Warwick! Viekkahasti tahdoit
Mun pyyntöäni tällä liitoll' estää.
Henrikin ystävä ol' äsken Ludvig.
KUNINGAS LUDVIG.
On hänen vieläkin ja Margareetan.
Mut heikko jos on oikeutenne kruunuun —
Edwardin menestys sit' osoittaisi —
Niin kohtuullist' on, että minä pääsen
Vapaaksi avun-lupauksestani.
Mut kaikki hyvät teill' on tarjona,
Mit' anotte ja minä vain voin antaa.
WARWICK.
Skotlanniss' elää Henrik mukavasti.
Hän tyhjä on, ei menettää voi mitään;
Teill', entisellä kuningattarella,
On isä, joka voi teit' elättää,
Ja näin te ette Ranskan vaivoiks ole.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Vait, sinä hävytön ja rietas Warwick,
Jok' ylennät ja kaadat kuninkaita!
En lähde, kunnes kyynelin ja sanoin;
Joiss' asuu totuus, Ludvigille näytän
Sun juonesi ja herras valhe-lemmen:
Molemmat olette te yhtä maata.
(Postitorvi kuuluu ulkoa.)
KUNINGAS LUDVIG.
Sanoma meille, taikka sulle, Warwick.