KUNINGAS EDWARD.
Tuoss' ole! Kuole pois, ja pelko kuolkoon!
Tuo Warwick meidän kaikkein oli kammo. —
Nyt varro, Montague: nyt olet teuras,
Warwickin luille sopiva sun seuras.
(Menee.)
WARWICK.
Ah, lähell' eikö ketään? Tule tänne,
Vihamies tai ystävä, ja kerro mulle
Ken voittanut on, Warwick vaiko York?
Miks kysyn? Ruhjottu jo ruumiini,
Veri, raukeus ja sairas sydän näyttää,
Ett' antaa täytyy tämä ruumis maalle
Ja voitto vihamiehelle, kun sorrun.
Näin kaatuu kirveen tieltä setripuu,
Jonk' oksat ylvää kotkaa suojeli,
Jonk' alla varjoss' uinui jalopeura,
Jonk' ylti latvan lakka laajemmalle
Rutimoraitaa ja jok' alhaat pensaat
Kylmiltä myrskysäiltä suojeli.
Tää silmä, min nyt kuolon huntu kaihtaa,
Maailman kaikki salajuonet urkki;
Nää otsan rypyt, vertyneet nyt aivan,
Kuninkaan haudoiksi ne verrattiin:
Voi Warwick hautaa kaivaa kuninkaille;
Kun otsaa rypistin, ei mieli nauraa.
Nyt tomu, veri tahraa kunniani.
Maat, mannut, puistot kaikki jättää saan;
Ja tiluksistani ei mulle muuta
Jälelle jää kuin tämän ruumiin mitta.
Mit' arvo, loisto, valta? Multaa, maata.
Kuink' elätkin, et surmaa välttää saata.
(Oxford ja Somerset tulevat.)
SOMERSET.
Ah, Warwick, jos nyt oisit niin kuin me,
Niin korjattaviss' oisi tappiomme!
Sotavoiman vahvan kuningatar kuuluu
Ranskasta tuoneen. Paeta jos voisit!
WARWICK.
En tahtois paeta. — Ah, Montague,
Käteeni, veli, käy, jos täällä olet,
Ja sieluani huulin pidätä.
Et mua rakasta; sa muuten, veli,
Pois kyynelilläs huuhtoisit tuon hurmeen,
Jok' istuu huuliini ja puheen estää.
Oi, riennä, Montague, ma muuten kuolen.
SOMERSET.
Ah, Warwick! Montague jo lähti pois;
Viimeiseen huusi nimeäs, ja sanoi:
"Tervehdi urhoollista veljeäni."
Viel' oisi puhunut, ja puhuikin,
Mut niinkuin laukaus holvissa se kaikui,
Ei selvää siitä saanut; viimein toki
Ma kuulin huokausten lomasta:
"Hyvästi, Warwick!"
WARWICK.
Rauha sielulleen! —
Paetkaa, loordit, pelastukaa! Warwick
Hyvästi sanoo: taivaass' yhdytään.
(Kuolee.)
OXFORD.
Pois! Kuningatarta nyt vastaan mennään.