(Menevät.)
(Sotahuutoja. Falstaff tulee.)
FALSTAFF. Lontoossa oli laskut vaan leikinlaskua, mutta täällä se on toinen leikki; täällä sitä lasketaan suoraan kalloon. — Vait! Kuka olet sinä? Sir Walter Blunt. — Siinä se on sinun kunniasi; se ei ole mitään turhuutta muka! — Olen niin kuuma kuin sulatettu lyijy, ja yhtä raskas myöskin. Jumala varjelkoon minua lyijystä! On sitä tarpeeksi kantamusta omissa sisuskaluissani. — Olen vienyt ryysyväkeni sinne, missä siltä on selkänahka suolattu: sadasta viidestäkymmenestä ei ole muuta enää elossa kuin kolme, ja nekään eivät kelpaa muuhun kuin ikänsä kerjäämään kaupunginportilla. Mutta kuka se tuossa tulee?
(Prinssi Henrik tulee.)
PRINSSI HENRIK.
Miks seisot täällä jouten? Miekkas tänne!
Mont' ylimystä kylmänä jo ryytyy
Vihollisratsun korskan jaloissa;
Ne viel' on kostamatta. Miekkas anna.
FALSTAFF.
Mutta, Heikku hyvä, annahan minun hiukan hengähtää. Turkkilainen
Gregorius[20] ei ole koskaan tehnyt sellaisia urotöitä kuin minä
tänäpäivänä. Percylle olen osansa mitannut; hän on hyvässä turvassa.
PRINSSI HENRIK.
Niin on, ja elää sinut surmatakseen.
Mut, ole hyvä, anna miekkas mulle.
FALSTAFF. En, jumaliste, Heikku! Jos Percy elää, niin miekkaani et saa; mutta ota pistoolini, jos haluttaa.
PRINSSI HENRIK.
Tuo tänne! Mitä? Kotelossa vielä?
FALSTAFF.
Niin, Heikku; se on kuuma, se on kuuma; siinä sitä on kirpeää poikaa.