EMÄNTÄ. Ei mistään erästä, herra hyvä, vaan kaikesta, kaikesta, mitä minulla on. Hän on syönyt minut puti puhtaaksi, kotini ja kontuni; on koko olemukseni pistänyt tuohon paksuun mahaansa; mutta jotakin minä siitä aion kiskoa takaisin, muuten ajan sinua painajaisena joka yö.

FALSTAFF. Voisin kai sitä minäkin painajaisena ajaa, jos vaan olisi jotakin tilaisuutta päästä siihen tilaan.

YLITUOMARI. Mistä tämä, sir John? Hyi! Kuka kunnon mies saattaa kestää tuommoista haukkusanojen tulvaa? Ettekö häpeä pakottaa köyhää leskeä noin törkeihin keinoihin saadakseen omansa?

FALSTAFF.
Kuinka suuria olen sitten velkaa sinulle?

EMÄNTÄ. Toden totta, jos olet rehellinen mies, itsesi ja rahaa sitä paitse. Vannoithan kullatun kolpakkoni kautta, kun istuit delfiinikamarissani pyöreän pöydän ääressä kivihiilivalkean loisteessa keskiviikkona helluntaiviikolla, silloin kuin prinssi löi läven päähäsi siitä, että vertasit hänen isäänsä Windsorin lukkariin: silloin kuin siinä pesin haavaasi, vannoit minulle naivasi minut ja tekeväsi minusta armollisen rouvan. Voitko sitä kieltää? Eikö siinä samassa muori Talinen, lahtarin vaimo, tullut sisään ja kummitellut minua? Mitä? Eikö tullut lainaamaan kupollista etikkaa ja sanonut, että hänellä oli aika pöytyrillinen rapuja, jolloin sinä sait halun syödä muutamia, johon minä sanoin, ettei ne tee tuoreen haavan hyvää? Ja etkö sinä, kun hän oli mennyt rappusia alas, pyytänyt, etten olisi niin tuttavallinen tuollaisten halpasäätyisten kanssa? Ja etkö sanonut, että minua ennen pitkää kutsuttaisiin rouvaksi? Ja etkö silloin suudellut minua ja pyytänyt minua hankkimaan sinulle kolmeakymmentä killinkiä? Pane kaksi sormea kirjan päälle, ja kiellä, jos voit.

FALSTAFF. Hyvä herra, se raukka ei ole oikein viisas; hän huutaa toisesta päästä kaupunkia toiseen, että vanhin poikansa on teidän näköisenne. Hän on ollut hyvissäkin varoissa, ja totta on, että köyhyys on pannut hänen päänsä vähän pyörälle. Mutta mitä noihin tyhmiin oikeudenpalvelijoihin tulee, niin pyydän teitä niin laittamaan, että saan heiltä hyvitystä.

YLITUOMARI. Sir John, sir John! Tunnen hyvin teidän tapanne vääntää suoran asian vääräksi. Ei viaton katsantonne eikä tuo sanojenkaan tulva, joka teistä virtaa mitä röyhkeimmällä julkeudella, voi estää minua asiaa puolueettomasti punnitsemasta. Te olette, siltä minusta näyttää, juonillanne kietonut tämän vaimon herkän mielen ja saanut käytettäväksenne sekä hänen rahansa että hänen ruhonsa.

EMÄNTÄ.
Niin, se on totta, mylord.

YLITUOMARI. Pyydän, vaiti. — Maksakaa mitä olette hänelle velkaa, ja palkitkaa mitä olette hänelle koiruutta tehnyt; toisen voitte tehdä puhtaalla rahalla ja toisen ilmeisellä katumuksella.

FALSTAFF. Mylord, noita nuhteita en aio pitää hyvänäni, mitään niihin vastaamatta. Te sanotte ylevää suoruutta röyhkeäksi julkeudeksi; joka vaan pokkuroi eikä sano niin mitään, se on muka hyviö. Ei, mylord, syvimmällä kunnioituksella puhuen, minä en aio olla nöyrin palvelijanne. Sen vaan sanon teille, että noista oikeudenpalvelijoista mielin päästä, koska olen kiireissä toimissa ja kuninkaan asioilla.