(Prinssi Henrik ja Poins tulevat.)
PRINSSI HENRIK.
Usko pois, minä olen tavattomasti väsynyt.
POINS. Niiksikö on tullut? Minä kun uskoin, että väsymys ei uskaltaisi ryhtyä noin ylhäiseen vereen.
PRINSSI HENRIK. Mutta minuun se ryhtyy, vaikka kyllä ylhäisyyteni punastuu sitä tunnustaessaan. Eikö ole minunlaiselleni hieman halpamaista haluta kaljaa?
POINS. Niin, prinssi ei todellakaan saisi olla niin pintapuolinen tiedoiltaan, että ajattelisikaan noin heikkoa laitosta.
PRINSSI HENRIK. Minun ruokahaluni siis ei näytä olevan ruhtinaallista alkuperää, sillä, totta totisesti, nyt minä ajattelen tuota halpaa luontokappaletta, kaljaa. Mutta nämä nöyryyttävät ajatukset tekevät, totta puhuen, suuruuteni minulle vastenmieliseksi. Mikä häpeä onkaan minulle muistaa sinun nimesi? Tai tuntea huomenna sinun kasvosi? Tai hankkia tietooni, kuinka monta paria sinulla on silkkisukkia, nimittäin nuo tuossa ja ne entiset persikankarvaiset? Tai pitää lukua paidoistasi: nimittäin yksi liikanainen ja yksi käytännössä? Mutta tuon tietää pallohuoneen isäntä paremmin kuin minä, sillä sinun pyykissäsi on paha vesipako, kun et ole siellä pallosauvaa heiluttamassa; ja sitä et ole tehnyt moneen aikaan siitä syystä, että alankomaittesi jätteet ovat paittoutuneet nielemään hollantilaisen alusmaasi; ja Jumala tiesi, saavatko nuo, jotka parkuvat liinavarastosi raunioissa, periä hänen valtakuntaansa. Mutta kätilöt sanovat, että lapset eivät sille mitään voi; siitä vaan ihmiskunta lisääntyy ja sukulaisuudet vahvistuvat armottomasti.
POINS.
Huonosti soveltuu niin raskaan työn perästä puhua tuommoista roskaa!
Sanokaa, kuinka moni nuori prinssi sitä tekisi, jos hänen isänsä olisi
niin sairas, kuin teidän tällä haavaa on?
PRINSSI HENRIK.
Sanonko sinulle jotakin, Poins?
POINS.
Sanokaa, mutta sanokaa jotakin oikein oivaa.
PRINSSI HENRIK.
Kyllin oivaa sinun kaitaisellesi älyniekalle.